Vetovoiman laki 1 – pyydä

Universumi haluaa ilomielin antaa meille kaiken mitä ikinä keksimme haluta ja sen vuoksi tekee kaikkensa meitä auttaakseen. Ensimmäinen vaihe vetovoiman lain toiminnassa on kertoa, mitä oikeasti haluat.

Pyyntöjen on oltava selkeitä. Jos yhtenä päivänä haluamme yhtä ja seuraavana toista, teemme anteliaisuuden toteuttamisen universumille hyvin hankalaksi. Jatkuvasti muuttuvat tavoitteet kumoavat helposti toisensa ja lopulta usein koemme, ettei mikään muutu mihinkään suuntaan. Vetovoiman laki haluaa antaa Sinulle kaiken pyytämäsi, mutta halujesi ja tavoitteidesi on oltava selkeitä ja Sinun on todella uskottava pyyntöihisi.

Tavoitteen suuruudella ei ole merkitystä. Vetovoiman laki on suurin mitä universumissa on ja kaiken muun on oltava sitä pienempää. Jos ajattelet, että jokin pyyntösi on liian suuri, se on vain ja ainoastaan omaa rajoittunutta ajatteluasi. Universumille mikään ei voi olla liian suurta. Jos epäilet universumin kykyä toimittaa Sinulle pyytämiäsi asioita, tällöin estät tehokkaasti pyyntöjesi toteutumisen.

Mitä haluat

Pohdi aina vain ja ainoastaan sitä mitä haluat. Älä koskaan fokusoidu siihen mitä et halua. Vetovoima ei ymmärrä kieltosanoja. Voitkin ajatella, että vetovoima vastaa asioista muodostuviin mielikuviin.

Jos ajattelet ”ettet halua lisää laskuja” ja luot mielikuvan itsestäsi tuskailemassa kasvavan laskupinon ääressä, vetovoima yksinkertaisesti korostaa tätä tunnetta tuomalla Sinulle lisää laskuja pinottavaksi. Tässä tapauksessa joudut siis luomaan tavoitteen, joka on käänteinen. Voit esimerkisi ajatella ”kaikki laskuni on maksettu” ja nähdä itsesi tyytyväisenä työpöytäsi ääressä tulevien laskujen lokero tyhjänä.
Usein olemme tottuneet ajattelemaan asioita käänteisesti. Nyt onkin siis aika oppia ajattelemaan kaikesta vain ja ainoastaan niin kuin todellakin haluat asian olevan.

En halua olla myöhässä. -> Olen ajoissa.
En halua unohtaa tapaamista. -> Muistan tapaamisen.

Alitajunta ja sitä kautta myös vetovoima toimivat myös hyvin kirjaimellisesti. Älä siis käytä tavoitteissasi kielikuvia tai muita ilmaisuja joita et oikeasti tarkoita. Älä kerro olevasi luodinkestävä tai että Sinulla on rautainen kunto. Et varmasti halua rautaa kehoosi tai luoteja testaamaan kestävyyttäsi!

Liian usein päivittäisissä keskusteluissamme tuomme esiin ongelmiamme ja haasteitamme ja pyydämme niihin muilta vahvistusta ja lisäenergiaa. Mitäpä jos tästä eteenpäin ottaisit myös tämän huomioon. Meillä kaikilla on aina jotakin haasteita, mutta jos niiden paisuttamisen sijasta alammekin keskustelemaan siitä mikä meillä on hyvin ja mitä upeita asioita odotamme tapahtuvan, voit vain hämmästyä miten universumi palkitsee Sinut tästä valtavasta energiasiirtymästä!

Et tarvitse rahaa

Mitä paremmin ja täsmällisemmin pystymme määrittelemään haluamamme asiat, sitä helpompi niiden on toteutua. Listaa siis lopulliset asiat, jotka haluat omistaa, kokea tai saavuttaa. Älä pyydä ensisijaisesti rahaa, vaan asioita, joita haluat rahalla hankkia tai mahdollistaa. Jos rahaa tarvitaan, se kyllä järjestyy tavalla tai toisella.

Jos olet esimerkiksi tähän asti halunnut rahaa ostaaksesi uuden auton tai varataksesi lomamatkan, keskity tästä edes autoon ja lomamatkaan rahan sijasta. Et välttämättä tarvitse rahaa lainkaan tavoitteidesi toteutumiseen. Voit voittaa auton tai loman jossakin kilpailussa johon et edes muistanut osallistuneesi – ehkä joku perheenjäsenistäsi tai ystävistäsi on jättänyt osallistumisilmoituksen puolestasi. Ehkä joku tuttavasi jättää lomamatkansa käyttämättä ja pyytää Sinua menemään hänen sijastaan. Ehkä työpaikkasi tarjoaa Sinulle autoedun. Universumi ei tarvitse rahaa toteuttaakseen pyytämäsi asiat.

Selkeät tavoitteet

Keskity määrittelemään mahdollisimman tarkasti haluamasi tavoitteen yksityiskohdat. Minkä merkkinen autosi on, minkä värinen, mitä vuosimallia, millaisilla varusteilla, miltä autolla ajaminen tuntuu, millaisiin matkoihin autoasi käytät jne. Sen sijaan älä pohdi keinoja miten lopulta saat auton itsellesi, se selviää aikanaan.

Haluamme viettää tasapainoista ja antoisaa elämää. Tämän vuoksi ajattele suuresti ja pohdi mitä todella haluaisit olla, tehdä ja millaista ihanteellinen elämäsi on. Joku saattaa ajatella, että paras mahdollinen tavoite on muuttaa Thaimaaseen ja maata loppuelämä palmun alla virvokkeita nauttien. Mutta onkohan tämä oikeasti hyvä tavoite?

Olemme kaikki tulleet tähän elämään kokemaan ja saavuttamaan asioita. Meissä jokaisessa on syvällä halu parantaa maailmaa ja auttaa muita. Aina tämä ei tule ensimmäisenä mieleemme, koska egomme pyrkii pitämään meidät ”vain minulle” –mielentilassa. On aivan luonnollista, että aluksi haluamme ainoastaan itsellemme fyysisiä asioita, joilla koemme elämänlaatumme paranevan. Ja näitä parannuksia toki tarvitsemmekin, niissä ei ole mitään vikaa.

Lopullisena päämääränä kaikessa tulee kuitenkin pitää sitä, miten voin omilla tekemisilläni auttaa muita saavuttamaan heidän tavoitteensa. Kun pystyt siirtymään tietoisuudessasi tasolle, jossa voit antaa muille, sisältää se alitajunnallesi hyvin vahvan viestin siitä, että Sinulla on näitä asioita enemmän kuin tarpeeksi. Entä mitä tällöin tekee vetovoiman laki? Aivan oikein, vetovoima vahvistaa tilannetta, jossa Sinulla on enemmän kuin tarpeeksi tuomalla näitä samoja asioita lisää ja lisää todellisuuteesi.

Kun huomaamme ajatusmallimme muuttuvan ja saamme siitä todisteita, seuraava luonteva askel on pyytää aina vain enemmän. Ja näin homman tulee toimiakin –meidän kaikkien on elettävä mahdollisimman suuresti ja täysillä!

Tasapainoiseen elämään kuuluu fyysisten asioiden lisäksi myös paljon muuta. Ei ole järkevää että omistat menestyvän yrityksen, jonka pyörittäminen vie kaiken aikasi, etkä ehdi olla perheesi kanssa. Tai jokin osa-alue kuluttaa niin paljon aikaasi ja resurssejasi, ettet pysty pitämään huolta terveydestäsi tai lomailemaan. Pohdi siis tavoitteesi siten, että niistä muodostuu tasapainoinen kokonaisuus, jossa jokainen osa-alue on huomioitu.

Tavoitteet vain itselle

Muista tehdä tavoitteet ainoastaan omasta puolestasi. Älä koskaan yritä pohtia, mikä olisi hyvää kumppanillesi tai ystävillesi, ja tehdä tavoitteita heille. Et koskaan voi tietää mitä he oikeasti haluavat etkä varsinkaan voi syöttää uusia ajatuksia heidän alitajuntaansa heidän oman tietoisen mielen ohi.

Koska et voi kahlita muita, älä kohdista tavoitteitasi tiettyihin henkilöihin tai yrityksiin. Vaikka olet jo ehkä katsellut jotakuta työpaikkasi henkilöä sillä silmällä ja haluaisit tutustua häneen paremmin, älä sido parisuhdetavoitettasi tähän tiettyyn henkilöön. Muista, että näemme ja koemme fyysisillä aisteillamme henkilöstä vain todellisen murto-osan hänen todellisuudestaan.

Pidä vaihtoehdot avoimina

Määrittele siksi kaikki haluamasi ihmissuhteet ainoastaan ominaisuuksina – millainen ihannehenkilösi on luonteeltaan, elintavoiltaan ja suhteessa siihen ja siihen. Kun olet määritellyt sen mitä oikeasti haluat, vetovoiman laki huolehtii lopusta. Tuloksena työtoverisi saattaa suorastaan rynnätä syliisi, alkaa vältellä Sinua keinolla millä hyvänsä tai jatkatte hyvinä työkavereina tietäen ettei mitään suurempaa tule tapahtumaan – ellet sitten myöhemmin vaihda tavoitteitasi. Joka tapauksessa lopputuloksesta tulee nopeasti hyvin selvä ja voit välttää myöhemmät pettymykset.

Jos tavoitteesi on menestyä työssä, älä määrittele rajoitteita sille, mikä yritys saa tuoda Sinulle menestyksesi. Kun jätät paljon avoimia vaihtoehtoja, vetovoiman lain on helpompaa tuoda eteesi parhaiten Sinulle sopivat tilanteet.

Vinkkejä tavoitteiden määrittelyyn löydät artikkeleista:
Tavoitteet ja miksi niitä on syytä olla

Tavoitteiden asettaminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *