Avainsana-arkisto: reagointi

Reagoitko?

Tarkoituksemme tässä elämässä on kasvaa, muuttua ja oppia koko ajan uutta. Tämän vuoksi meille myös tarjotaan jatkuvasti tarkoitukseen sopivia tilaisuuksia.

Koska sattumia tai onnea ei ole, eteemme ilmestyvät tilanteet ovat aina tavalla tai toisella itsemme aiheuttamia. Syyn ja seurauksen löytäminen on toisinaan hyvinkin haasteellista ja joskus jopa mahdotontakin. Mutta kun ymmärrämme että tilanne on edessämme vain ja ainoastaan omaksi parhaaksemme ja voimme vaikuttaa tapahtumien kulkuun, alkuperäisellä syyllä ei aina olekaan merkitystä.

Olet varmasti huomannut, että jotkut henkilöt tuntuvat kamppailevan lähes koko ikänsä samojen haasteiden parissa ja toiset taas porskuttavat vaikka he kohtaisivat näennäisesti kuinka suuria haasteita tai jopa suoranaisia katastrofeja. Tästä onkin helppo tunnistaa tapa, miten eri henkilöt suhtautuvat tapahtumiin.

Jos olet eläkeiässä samanlainen kuin olit lapsena etkä ole muuttanut lainkaan käyttäytymistäsi ja itseäsi, et ole hyödyntänyt edessäsi olleita tilaisuuksia muuttumiseen. Mietipä millaisia elämäsi haasteet olivat silloin kun olit lapsi, teini-ikäinen tai vaikkapa kymmenen vuotta sitten – ja ovatko ne vielä tänäänkin samoja.

Jokainen kohtaamamme tilanne on mahdollisesta näennäisestä negatiivisuudestaan huolimatta vain parhaaksemme. Oleellista on ymmärtää, että tilanteet todellakin ovat auttamassa meitä kasvussamme eikä mikään tilanne ole sellainen ettemme voisi sitä hallita. Haasteet ovat aina tarkasti mitoitettuja kulloiseenkin tilanteeseemme. Henkilöt, jotka ovat jo edenneet elämässään, saavat luonnollisesti suurempia ja heidän nykytilanteeseensa parhaiten sopivia haasteita. Yleensä he myös ovat jo oppineet ymmärtämään haasteiden merkityksen eivätkä he pelkää liikkua niitä kohti ja toimia eri tavoin kuin aikaisemmin.

Toisinaan pelkkä arkinen pikkuinen kiusa ei enää riitä ja joillekin henkilöille tuodaan todella suurelta vaikuttavia iskuja. He saattavat menettää perheensä, koko omaisuutensa tai sairastua erittäin vakavasti. Myös nämä tilanteet ovat äärimmilleen vietyjä keinoja herättää omaa haluamme muuttua. Kun kaikki vanha on mennyttä, tuolloin on viimeistään hyvää aikaa pohtia elämän lakeja ja mitä elämältä oikeasti haluamme. Kuinka usein saammekaan todistaa vakavasta sairaudesta parantuneen henkilön olevan kuin täysin eri ihminen. Valitettavan usein näissä tilanteissa henkilöitä kuitenkin tuetaan epäkäytännöllisillä tavoin. Useille tarjotaan mitä moninaisimpia lääkityksiä ja henkistä tukea hyväksyä uusi tilanne ja pyrkiä elämään uuden tilanteen mukaisesti – ja näin toimimalla estetään tehokkaasti tilanteen oikea käsittely ja omat askeleet uuden entistäkin loistokkaamman elämän rakentamiseen.

Tämä kaikki on johdantoa universaaliin lakiin reagoinnista ja proaktiivisuudesta ja muutoksen tärkeydestä. Jokaisella meistä on vapaa tahto joka sallii meidän päättää, kuinka suhtaudumme eteemme ilmestyviin tapahtumiin. Kun vastaat tilanteeseen ensimmäisenä mieleentulevalla teolla tai sanoilla, reagoit tilanteeseen. Tämä on usein hyvin vahvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tiedät oikeaksi, mutta siitä huolimatta päätät tehdä asian. Tilanteisiin reagoimalla voit saada hetkellisen hyvän olon ja paljon energiaa, mutta hyvin usein tilanne kaduttaa jälkikäteen.

Jos joku tulee ärsyttämään sinua tai haastamaan kanssasi riitaa ja vastaat ärsykkeeseenn samalla mitalla, tilanne ei voi kehittyä kovin helposti positiiviseksi. Sen sijaan jälkikäteen joudut pohtimaan kuka ottaa ensiksi yhteyttä ja pyytää anteeksi ja mitä muita askeleita tilanteen korjaamiseksi saatetaankaan tarvita. Samoin jos olet päättänyt laihduttaa ja paheesi ovat runsaat jälkiruuat, voit olla varma että universumi järjestää näitä epäterveellisiä jälkiruokia jatkuvasti eteesi jotta sinulla on mahdollisuus tehdä jotakin uudella tavalla – eli kieltäytyä niistä.

Haasteet ovat aina egon luomia illuusioita ja testejä. Näillä haasteilla ego pyrkii pitämään sinua otteessaan ja estämään kasvusi ja kaiken positiivisen muutoksen. Aina kun reagoit ja lähdet egon peliin mukaan, tiedät jo hävinneesi pelin. Ilmaiset, ettei päätöksesi jostakin uudesta ja paremmasta tavasta tai asiasta ollutkaan sinulle tärkeää. Häviäminen pelissä ei suinkaan ole vakavaa, sillä tilanteet toistuvat niin kauan kunnes valitset erilaisen lähestymistavan. Tilanne itsessään ei siis ole hyvä eikä huono – ainoastaan sinun oma suhtautumisesi siihen antaa tilanteelle merkityksen.

Miten peli sitten voitetaan? Ensiksikin täytyy muistaa, että tilanteessa on aina jotakin hyvää naamioituneena haasteen muotoon. Toisekseen universumi pitää meistä aina huolta ja antaa meille kaiken haluamamme kun toteutamme omaa todellista itseämme. Peli voitetaankin siksi pidättäytymällä ensimmäisenä mieleen tulleesta ajatuksesta ja teosta. Tämä mahdollistaa sen, että voitkin seurata tilannetta hieman pidemmälle ja ymmärtää sitä enemmän. Jos joku purkaa huonoa oloaan, älä lähde mukaan hänen juttuunsa vahvistamaan huonoa oloa, vaan pidä pieni tauko ja muistuta itsellesi, että vain oma vastineesi antaa tilanteelle merkityksen. Tauon aikana pohdi vastaustasi ja kysy itseltäsi, miten tilannetta voidaan oikeasti parantaa. Samoin jos kuulet oikein mehukkaan juorun, ennen sen levittämistä eteenpäin pohdipa mitä tunnet oikeaksi ja millä toimilla luot hyvää ympärillesi vahingoittamatta ketään.

Kuulet aina mielessäsi kahdenlaisia viestejä. Ensimmäisenä saapuvat vahvat ja luontevalta tuntuvat viestit ovat egoltasi. Ne viestit pyrkivät vain hetkelliseen hyvään oloon ja kannustavat sinua olemaan syy uusiin tilanteisiin, joiden negatiiviset seuraukset ilmenevät myöhemmin. Mutta jos voit vastustaa tätä viestiä, huomaat pian kuulevasi myös muita ajatuksia. Nämä seuraavat ideat ja viestit tulevat todelliselta itseltäsi joka ymmärtää mistä tilanteessa oikeasti on kyse. Saatat saada mieleesi asioita, jotka eivät tunnu millään tavalla järkeviltä tilanteeseen, mutta ne ovat juuri niitä asioita joita sinun oletetaan tekevän tai sanovan. Todellinen suuri itsesi tietää, mitä toinen henkilö tarvitsee kuulla, vaikka hän naamioisikin tilanteen hyvin tehokkaasti päinvastaiseksi.

Kun jätät ensimmäisen reagoinnin tekemättä ja sen sijaan odotat kunnes ymmärrät oikean totuuden, käyttäydyt reaktiivisuuden sijasta proaktiivisesti. Tällöin katsot tilannetta hieman kauempaa ja oman etusi sijasta luot positiivisuutta kaikille tilanteen osapuolille. Proaktiivisuus tarkoittaa myös sitä, että sama tilanne ei välttämättä toistu enää lainkaan tai toistuu huomattavan paljon aikaisempaa harvemmin. Jatkuvilla proaktiivisilla vastineilla tilanne lopulta katoaa koska nouset elämässäsi uudelle tasolle. Uudella tasolla kohtaat uusia erilaisia haasteita. Jokaisella on niin paljon muutettavia asioita itsessään, etteivät haasteet voi ikinä loppua. Niihin kaikkiin pätee kuitenkin aina sama sääntö – reagoimalla tilanteet toistuvat kun taas proaktiivisuudella kasvat itse sekä luot koko maailmaan hyvää ja autat myös muita. Näitä valintoja varten meillä on vapaa tahto ja harjoittelutilanteita riittää päivittäin enemmän kuin kylliksi.