Mitä sinulle tulee mieleen sanasta amen? Yleensä se liitetään uskontoihin, mutta samaa sanaa käytetään paljon myös monenlaisissa henkisissä piireissä, jotka sanoutuvat tiukasti irti uskonnoista. Lisäksi sana on vieläpä sama lähestulkoon kaikissa kielissä. Luuletko että tämä kaikki voisi olla sattumaa?
Numerologia on yksi tärkeä tapa tulkita henkisten tekstien sisältämiä todellisia salaisuuksia. Yksinkertaistettuna kaksi sanaa, joilla on sama numeerinen arvo, tarkoittavat samaa asiaa. Tämän vuoksi tekstejä on mahdotonta kääntää täysin kielestä toiseen. Käännetyssä tekstissä eri merkkien numeroarvot muuttuvat ja siksi todellisia salaisuuksia ymmärtääkseen jokaista ikiaikaista tekstiä on tutkittava alkuperäisellä kielellä – yleensä hepreaksi tai arameaksi. Toki tarinat ja alemman tason vertauskuvalliset merkitykset voidaan kääntää jollakin tasolla. Yleensä täysin järjettömiltä kuulostavat tarinat voidaankin avata vain pitkien laskutoimitusten ja syvällisen päättelyn perusteella.
Niin henkiset opit kuin tämän päivän tiedekin selittävät, että maailmassa on useita toisistaan erillään olevia ulottuvuuksia. Valtaosa ulottuvuuksista on fyysisten aistiemme ulottumattomissa ja voimme liittyä niihin ainoastaan ajatusten ja tunteiden avulla. Tätä rakennetta kuvataan myös suuressa osassa tekstejä.
Jos luet vaikkapa Raamattua, huomaat helposti että siellä käytetään jatkuvasti erilaisia termejä suuresta universaalista energiasta. Joissakin tilanteissa se saattaa olla Jumala, toisinaan Herra, välillä taas käytetään nimeä jota ei edes lausuta tai se lausutaan eri tavalla kuin kirjoitetaan – ja muitakin vaihtoehtoja on useita. Nämä eivät tietenkään ole juuri näin sattumalta, vaan näillä kaikilla ilmauksilla on tarkka merkitys ja paikkansa. Jokainen termi toki kuvaa tätä samaa energiaa, mutta eri näkökulmasta. Yksi ilmaus kuvaa sitä, miten tämä energia ilmenee tässä fyysisillä aisteilla havaitsemassamme ulottuvuudessa, toinen saman energian tietynlaisia näkymättömiä piirteitä ja niin edelleen.
Yksi tapa yhdistää näitä erilaisia ulottuvuuksia on puhe. Puheessa yhdistyvät tässä fyysisessä maailmassa oleva suu ja aineettomat näkymättömään ulottuvuuteen kuuluvat sanat. Puheella voimme siis rakentaa siltoja näiden eri ulottuvuuksien välille. Olet varmasti kuullut usein toistettavan sitä, että sanoillamme on valtavasti voimaa. Vedämme sanojen avulla jatkuvasti uusia asioita ja kokemuksia elämäämme.
Kun yhdistämme nämä kaikki edellämainitut asiat, löydämme myös merkityksen amen-sanalle. Kun laskemme yhteen tätä fyysistä maailmaa edustavan ja näkymättömän ulottuvuuden energian nimien numeraaliset arvot, saadaan summaksi 91. Tämä sama luku on myös amen-sanan sisältämien kirjaimien yhteenlaskettu numeroarvo. Käytännössä siis aina kun sanomme amen, lausumme yhtä aikaa molemmat nimet, ja sillä tavoin yhdistämme fyysisen ja näkymättömän ulottuvuuden yhteen.
Kun luomme uusia asioita ja tilanteita ajatuksillamme ja puheellamme, muodostuvat ne aina ensin näkymättömään ulottuvuuteen odottelemaan ilmentymistä tähän fyysiseen maailmaan. Amen-sanan käyttäminen onkin uskonnollisten rituaalien ja tapojen sijasta puhdasta teknologiaa, jolla näille pyydetyille asioille tuodaan reitti ilmestyä näkyvään muotoon. Tämän vuoksi amen-sanaa käytetään myös useissa meditoinneissa.
Toteamme siis ensin uuden halutun tilanteen ja sen jälkeen avaamme tälle energialle reitin, jotta se voi ilmentyä tähän fyysiseen maailmaan. Amen!