Avainsana-arkisto: menestys

Olemme kaikki erilaisia

Edellisessä artikkelissa todettiin, että olemme kaikki yhtä. Vaikka olemmekin kaikki lopulta yhtä, meissä on silti myös eroja. Jokaisella meistä on oma identiteettimme, jota haluamme ilmaista mitä moninaisimmilla tavoilla. Jokaisella meistä on jokin yksilöllinen taito tai ominaisuus, jota ei ole kenelläkään muulla. Jokainen täydentää omalta osaltaan suurta palapeliä, joka muodostaa upean ja menestyvän maailman meille kaikille.

Tämän vuoksi jokaisen meistä on toteutettava itseään täysimääräisesti ja jaettava omaa osaamistaan kaikille. Kukaan meistä ei ole tullut tähän maailmaan sattumalta. Kaikilla meistä on jokin selkeä päämäärä – tarkoitus – jonka vuoksi olemme päättäneet tulla tähän fyysiseen elämään jakamaan taitoamme, auttamaan muita ja omalta osaltamme edistämään koko ihmiskunnan kehitystä uudelle tasolle.

Jokaisen meistä kuuluu menestyä. Menestyminen ilmaisee sitä, että yksilölliset, mutta kaikille tarkoitetut taidot ja lahjat, ovat oikeassa käytössä.

Mikäli et toteuta itseäsi, tällöin koko maailmasta jää puuttumaan jokin osanen, jota kukaan muu ei voi tarjota. Tämä ei tietenkään tarkoita maailmanloppua, mutta joka tapauksessa hidastaa meidän kaikkien kehittymistä. Eniten omien taitojen ja luontaisten kykyjen piilottelusta kärsii toki henkilö itse. Kun teet sitä mitä rakastat, voit olla varma että tunnet jatkuvaa hyvää oloa, Sinusta pidetään hyvää huolta ja koet menestystä. Jos sen sijaan yrität tukahduttaa inspiroivat ja hyvää oloa tuottavat ajatuksesi, et voi nauttia olostasi etkä voi tuntea aitoa menestystä. Korostan tässä sanaa ”tuntea”.

Ulkoisesti kuka tahansa voi näyttää menestyvältä, vaikka henkilö ei toteuttaisikaan itseään. Tiettyjen rutiinien päivittäinen huolellinen toistaminen voi toteuttaa hyvät ansiotulot ja mahdollistaa hyvin monet asiat. Mutta jos tekemisestä jää puuttumaan kokemus oman todellisen osaamisen jakamisesta yhteiseksi hyväksi ja tunne jatkuvasta kehittymisestä, todellinen menestys jää puuttumaan.

Kun teet sitä missä olet oikeasti hyvä ja mitä rakastat, sinun ei tarvitse pohtia menestystäsi. Menestys tulee automaattisesti luoksesi. Rakkaus omaan tekemiseen nostaa ajattelusi ja värähtelytasosi hyvin korkealle, jolloin attraktion eli vetovoiman laki huolehtii mitä upeampien asioiden ja tapahtumien houkuttelusta luoksesi. Tällöin menestys on väistämätöntä.