Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen itsekkyydestä? Tämä on sana, joka tarkoittaa lähes jokaiselle hieman eri asiaa. Siksi aiheesta keskusteleminenkin on haastavaa jos jokainen osapuoli ei avaa termin merkitystä ja kerro näkemystään riittävästi perustellen.
Jokainen meistä on matkallaan kehityksessä erilaisessa vaiheessa ja taustalta löytyvät erilaiset elämäntilanteet ja kokemukset. Erilaisten termien ymmärrystavoista voidaankin usein päätellä missä vaiheessa itsekukakin on ja keskustelu voidaan sovittaa oikealle tasolle. Jokainen luonnollisesti on aina oikealla tasolla eikä missään asioissa ole oikeita tai vääriä vastauksia – on vain tulkintoja ja jokaisen omaan elämään juuri kyseiselle hetkelle sopivia malleja.
Jokainen meistä on luonnostaan itsekäs. Jos ajattelet vastasyntynyttä vauvaa, tarttuu se herkästi kiinni kaikkeen käden ulottuville tulevaan. Vauvaa ei kiinnosta muiden tarpeet, tärkeintä on saada mahdollisimman paljon kaikkea itselle. Tämän jälkeen vähitellen alkavat vaikuttaa niin perheenjäsenten kuin muidenkin ympärillä olevien henkilöiden mallit ja tasapainon etsintä antamisen ja saamisen sekä ansaitsemisen välillä käynnistyy.
Vaikka lapsilla on halu saada paljon itselleen, osaavat he kuitenkin samalla myös ajatella suuresti. Kuullessaan ongelmista he saattavat innostua ja kertoa poistavansa kyseisen haasteen koko maailmasta! He muistavat, että he voivat tehdä halutessaan aivan mitä tahansa.
Jossakin vaiheessa törmäämme tilanteeseen, jossa mielen alkavat vallata ajatukset, jossa muiden etu ja hyvinvointi alkaakin muodostua koko ajan tärkeämmäksi. Paras esimerkki tästä lienee vanhemmuus. Tällöin helposti ajatellaan, että nyt minun täytyy olla epäitsekäs ja tyytyä nykyisiin olosuhteisiini jotta voin antaa paljon muille. Pysyttäydyn varmassa vaikkakin ikävähkössä työssä, jätän oman kiinnostukseni kohteet ja oman mukavuuteni vähemmälle, olen tietoisesti vaatimaton jne. Erityisesti pienesti ja vaatimattomasti elämistä tunnutaan ihannoivan useissa uskonnollisissa piireissä.
Muiden edun ajatteleminen on tietenkin tärkeää ja omasta itsestä poisantaminen on hyväksi. Mutta tässä vaiheessa usein jää huomaamatta se, kuinka paljon tälläisella toiminnalla tuhlaamme omia kykyjämme ja mahdollisuuksiamme. Kun lapsina olemme olleet valmiita parantamaan koko maailman ongelmat, nyt tyydymme helposti vähään ja luovumme näistä hienoista tavoitteista. Teemme hyviä tekoja vain perhepiirissä tai hyvin pienelle joukolle läheisiämme. Jos elämme vaatimattomasti emmekä vastaanota hyviä asioita itsellemme, mistä ihmeestä voimme antaa niitä loputtomasti muille? Onko tällainen elämä sitten itsekästä vai ei?
Mietipä tilannetta joka on seuraus siitä kun päästät irti rajoitteista, olet oma todellinen itsesi ilman tarvetta esittää muuta roolia ja ryhdyt tekemään oikeasti haluamiasi asioita. Toteuttamalla itseäsi koko maailma rientää avuksesi lisäämään entisestäänkin voimiasi ja kasaa eteesi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kun pidät tekemisissäsi edelleen mukana ajatuksen yhteisestä hyvästä ja muiden edusta, sinulla onkin nyt valtavasti enemmän resursseja toteuttaa tehtävääsi. Voit palata jälleen lapsuuden ajan ajattelutapaan ja päättää tehdä merkittäviä muutoksia jotka näkyvät todella laajalla alueella ja pienen piirin sijasta ilahduttavat ja auttavat suuria ihmisjoukkoja.
Kun pääset tähän tilanteeseen ja katsot asioita taaksepäin, vaatimattomasti ja pienesti eläminen alkaakin väistämättä näyttää kovin itsekkäältä. Luulit tekeväsi asioita muille, mutta todellisuudessa valtava määrä henkilöitä jäi vaille jotakin tärkeää, mitä vain sinä olisit pystynyt heille antamaan. Vaikka ehkä perustelit itsellesi pienesti elämistä muiden edulla, todellisuudessa ehkä sinua saattoikin pitää aloillaan jokin pelko muutoksesta ja siirtymisestä eteenpäin. Jos jätät muiden auttamisen suuressa mittakaavassa väliin siksi ettet halua mennä päin omia pelkojasi, eikö se olekin jo kovin itsekästä?
Jokainen uusi askel oman itsensä löytämisen ja kehityksen polulla tuo sinulle paljon uusia voimia ja mahdollisuuksia toteuttaa omaa tehtävääsi entistäkin suuremmin. Jos vain jatkuvasti vastaanotat asioita, paisut kunnes jossakin vaiheessa halkeat. Ja toisaalta jos vain jatkuvasti annat muille, kuihdut vähitellen olemattomiin. Mutta mitä suuremmin elät ja mitä enemmän otat vastaan, luontevan tasapainon ylläpitämiseksi sitä enemmän voit myös antaa kaikkea hyvää hyödyttämään muita.
Usein voidaankin päätyä lopputulemaan, jossa toimit itsekkäästi jos et tee aktiivisesti muutoksia itseesi kyetäksesi auttamaan muita mahdollisimman suuresti. Uskonnollisissa piireissä tätä omien kykyjen ja oman todellisen oman itsensä peittämistä piiloon erilaisten kuorien alle kuullaan usein kutsuttavan itsekkyyden sijasta synniksi.
Herättääkö tämä mielessäsi uusia ajatuksia?