Avainsana-arkisto: fengshui

Sisustamaan!

Tuntuuko oudolta törmätä sisustusaiheiseen artikkeliin tällaisessa palvelussa? Jokaisessa tässä fyysisessä maailmassa olevassa asiassa on aina myös henkinen näkökulma, joten miksipä emme käsittelisi hetken myös henkistä sisustamista.

Olet varmasti kuullut puhuttavan fengshuista tai vastaavista termeistä ja tekniikoista, joilla vaikutetaan siihen, miten erilaiset energiat vallitsevat kodissa. Suuntauksilla on paljon erilaisia nimiä ja niiden sanomissa on hienoisia eroja opettajasta riippuen. Kuitenkin on myös paljon asioita, jotka yhdistävät jos ei aivan kaikkia, niin ainakin hyvin suurta osaa näistä sisustusopeista. Tässä esittämäni ajatukset on kerätty muinaisista viisauksista useista eri kirjoituksista. Harvoissa kodeissa on mahdollista noudattaa aivan kaikkia periaatteita, mutta ehkä voisit kokeilla edes jotakin? Kuten näissä artikkeleissa aina toistetaan, älä usko mitään kokeilematta.

Miksi koti ja sen sisustaminen ylipäätään on tärkeää? Henkisyyden säännöt kertovat, että kaikessa on aina sisäinen ja ulkoinen aspekti. Lisäksi nämä vaikuttavat toisiinsa. Itse asiassa nämä sisustusopit liittävät yhteen kolme eri tasoa. Yhden tason näet silmilläsi, toisen tunnet kehossasi ja kolmas vaikuttaa ajatuksiin ja mieleesi. Se mitä ajattelet, luo näkemääsi ympäristöä – ja toisaalta, näkemäsi asiat vaikuttavat helposti ajatteluusi. Fyysinen kehosi on välikappale näiden maailmojen välillä.

Koti on meistä jokaiselle tärkein ja yksityisin ulkoinen osa, joten sen vaikutus on myös kaikista suurin. Toki kaikki paikat, joissa vietät paljon aikaa, ovat tärkeitä. Sovella siis ihmeessä näitä periaatteita myös toimistoosi tai muihin vastaaviin tiloihin!

Kaikki on energiaa ja henkinen sisustaminen on energioiden hallitsemista. Olet varmasti kuullut kerrottavan aarrekarttatekniikoista, vision boardeista tai muista tavoista, joilla tuot haluamiasi tilanteita ja asioita kuvien tai esineiden muodossa kotiisi. Kun kodissasi on jotakin, se vaikuttaa vahvasti sisällesi. Tavoitteiden toteutumista ja haluttua tilannetta esittävät kuvat, sanat ja symbolit houkuttelevat vahvasti niitä vastaavia energioita luoksesi. Siksi inspiroivia ja tavoitteisiin ohjaavia kuvia on tosiaankin syytä pitää näkyvillä.

Kotisi järjestys on suorassa suhteessa siihen, kuinka selkeästi ja järjestelmällisesti kykenet ajattelemaan. Usein menestyviä henkilöitä yhdistää se, että heidän kotinsa on aina hyvässä järjestyksessä. Tämä mahdollistaa vieraiden eli uusien mahdollisuuksien ja ihmeiden kutsumisen koska tahansa. Olet siis aina valmis vastaanottamaan monenlaista hyvää. Hyvää järjestystä on helppo ylläpitää kun kodissasi ei ole mitään ylimääräistä ja tarpeetonta – aivan kuten sinun olisi syytä päästää irti epäoleellisista, rajoittavista ja vanhentuneista ajatuksista. Kun energialla on tilaa liikkua vapaasti ja esteettömästi kodissasi, vastaa se uusia ideoita ja uudistumista ajatuksissasi. Samalla tämä helpottaa mitä moninaisimpien asioiden aistimista ja tuntemista. Ei siis ole lainkaan yllättävää, että saatat tuntea kuudennen aistisi nousevan esiin aivan uudella tavalla kodin siivoamisen ja feng shui –sääntöjen noudattamisen jälkeen. Loppujen lopuksi et oikeastaan pysty näkemään juuri mitään energiatason muutoksia, voit vain tuntea niitä.

Jokaisella asialla on merkitystä. Kotisi kertoo valtavan määrän tämän hetkisestä tai oikeammin aavistuksen verran aikaisemmasta sinusta. Se millaisella alueella ja millaisessa kodissa asut, ja mitä kodistasi löytyy, kuvastaa aina ajatteluasi. Sillä on suuri ero, onko kotonasi kaikki hienossa järjestyksessä – vai löytyykö sieltä kenties rikkinäisiä asioita, kuolleita kasveja tai muutoin repsottavia ja ilman huolenpitoa jääneitä yksityiskohtia.

Tämä aihe on valtavan laaja, joten tässä artikkelissa en edes yritä kattaa kaikkia osa-alueita. Tässä artikkelissa listaan asioita hyvin lyhyesti ja jätän lähes kokonaan pois mm. kalusteiden sijoittelun tai eri värien ja muotojen merkitykset.

Tasapainoiseen energiamalliin liittyy aina positiivista ja negatiivista energiaa. Niiden hallittu jakaminen oikeisiin tiloihin tuo tasapainoa ja harmoniaa. Luonnollisesti haluamme, että positiivinen energia on aina enemmistönä ja hallitsevana. Positiivisia tiloja ovat normaalit asuin- ja työskentelytilat. Negatiivisia ovat puolestaan mm. wc:t, kylpyhuoneet ja kodinhoitohuoneet. Täysin puhdasta positiivista tai negatiivista energiaa ei ole olemassa, mutta silti energioita ei kannata sekoittaa. Siksi negatiivisten tilojen ovet on syytä pitää kiinni, eikä siellä tule yrittää opiskella henkisiä asioita. Wc-lukemisiin kannattaa siis kiinnittää huomiota!

Maailmassamme on olemassa kuusi eri suuntaa. Voimme mennä etelään, pohjoiseen, itään, länteen, ylös tai alas. Jokaisella suunnalla on henkisellä tasolla omanlainen energia ja merkitys. Näitä suuntia voit pohtia ja soveltaa oman kotisi tai toimistosi sisällä, mutta myös kaupungin, maan, maanosan tai minkä tahansa haluamasi mittakaavan mukaan.

Etelä edustaa antamisen ja toisista välittämisen energiaa. Etelä liittyy myös viisauteen ja uusien asioiden oppimiseen. Voi siis olla hyvä idea hankkia koti kaupungin tai maan eteläosasta, koska tällöin korostat näitä hyviä ominaisuuksia. Kun haluat tehdä muille hyviä asioita, antaa jotakin pois tai tavata ystäviäsi, se kannattaa tehdä etelään kääntyneenä, etelässä, eteläosassa rakennusta, etelään päin liikkuessa tai jotenkin muutoin etelään liittyen.

Pohjoinen puolestaan edustaa energian vastaanottamista. Pohjoisessa sinun on mahdollista mm. kerätä enemmän varallisuutta. Jos kodille paras paikka oli etelässä, pohjoinen on loistava sijainti menestyvälle toimistolle. Jälleen kerran, pohjoinen voi tarkoittaa pohjoisessa olevaa huonetta asunnossasi tai vaikkapa toimiston sijaintia pohjoisessa kaupunginosassa. Yrityksen tärkeät sopimukset kannattaa allekirjoittaa ja solmia pohjoiseen päin kääntyneenä. Jos se ei ole mahdollista, kannattaa ainakin ajatella pohjoista.

Itä on kaikista tasapainoisinta, rentoa ja yleensä hyvin huoletonta energiaa. Antaminen ja vastaanottaminen yhdistyy harmonisella tavalla.  Kun haluat ottaa yhteyden universumiin, meditoida tai rukoilla, kannattaa olla itään päin kääntyneenä. Tämän vuoksi tärkeimmät tilat henkisiin kokoontumisiin kalustetaankin aina siten, että osallistujien kasvot ovat itään päin.

Länsi on pohjoisen tapaan energian vastaanottamista, mutta sen lisäksi se on erityisesti vastaanotetun energian ilmaisemista ja tuomista tähän fyysiseen maailmaan. Usein varaus ja menestys ilmenevät lännessä. Yleensä länsi ei merkitse yhteisen hyvän ajattelua, vaan päinvastoin oman edun ajamista. Jos sinulla on positiivinen idea, jolla haluat auttaa muita, voit saada sen toteutukseen paljon voimaa lännestä. Lännessä itsekäs energia on kuitenkin niin vahva, että muiden huomioimiseen on todellakin keskityttävä.

Kun siirryt ylös, se yleensä tuottaa hienoja tuntemuksia. Korkealta nautit näköaloista, ja varsinkin jos olet kiivennyt matkan, saatat tuntea saavuttaneesi jotakin tärkeää. Alaspäin meneminen puolestaan laskee energiatasoja. Matalalla olevat paikat mielletään helposti pimeiksi ja negatiivisiksi.

Ylös ja alas –suuntia kotona yleensä ilmaisevat lattia ja katto. Sillä ei ole juurikaan merkitystä, onko kotisi korkean rakennuksen ylä- vai alaosassa – samat säännöt pätevät asunnon sisällä. Lattia ilmaisee matalaa energiatasoa ja tätä fyysistä maailmaa. Ylhäällä puolestaan hallitsevat enemmän henkisen maailman energiat.  Voit toki tehdä lattialla maaten jooga- tai jumppaliikkeitä, mutta lattialla istuminen tai varsinkaan opiskelu ei välttämättä ole hyvä idea. Toki jos sinulla on jossakin tilanteessa niin paljon energiaa, ettet oikein osaa hallita itseäsi, istuminen lattialla voi tasapainottaa tilannetta merkittävästi.  Toisaalta voit myös ”maadoittaa” mahdollisen negatiivisen energiasi lattiaan, mutta tällöin negatiivisuuden luovuttamista täytyy ajatella tai meditoida huolellisesti. Normaalissa elämisessä ja ennen kaikkea opiskelussa haluat aina nousta korkeammalle tasolle eli pois lattialta. Jos käytössäsi on henkiseen kasvuun opastavia kirjoja, niitä ei ole syytä säilyttää lattialla.

Energia liikkuu kotiisi ja elämääsi ovien ja ikkunoiden kautta. Jos voit avata jotakin fyysisessä maailmassa, se kuvastaa myös erilaisia energioiden kulkureittien avautumisia henkisessä maailmassa. Kuten kaikki, myös nämä ilmenevät kodin ja ajattelun lisäksi omassa kehossasi; voit avata silmät tai suun, haistella tai kuunnella. Näitäkin reittejä pitkin voimme käsitellä joko positiivista tai negatiivista energiaa. Voit vaikkapa puhua todella kauheita asioita tai vaihtoehtoisesti innostaa ja inspiroida muita.

Erityisen tärkeä tila on eteinen ulko-oven takia. Koska haluat houkutella mahdollisimman paljon positiivista energiaa kotiisi, eteisen on syytä olla erityisen mukava, kutsuva ja esteetön. Haluat ohjata energian peremmälle kotiisi ja siksi heti oven kohdalla ei saisi olla peiliä, josta sisääntulija voisi heijastua takaisin ulos. Peilejä voi sen sijaan käyttää sopivissa kulmissa tarjoamaan jo heti ovelta näkymiä pidemmälle asuntoon. Positiiviseen ja siistiin eteiseen kuuluu se, ettet välivarastoi roskia tai kierrätykseen meneviä tavaroita eteiseen tai ulko-oven läheisyyteen.

Olohuone on tärkein tila ja se edustaa eniten sitä mitä olet. Siellä haluat kasvaa henkisesti, inspiroitua, tavata ystäviäsi ja olla liittyneenä koko maailmaan. Siksi sijoita sinne tärkeimmät inspiraatiota tuottavat kirjasi ja kauniita kasveja symboloimaan hyvinvointia, kasvua ja kehittymistä. Sijoittele näkyviin sopivia esineitä ja kuvia, jotka muistuttavat sinua tavoitteistasi ja mitä kohti olet koko ajan kehittymässä. Käytä mukavia pehmeitä materiaaleja. Mikäli mahdollista, sijoita kalusteet siten, että mahdollisimman monilla on istuessaan näkymä vähintäänkin huoneen ovelle – ja mielellään toki aina asunnon ovelle asti. Toimistossa sijoita työpöytäsi niin, ettei ovi ole ainakaan takanasi.  Jos mahdollista, tuolisi takana olisi syytä olla seinä tai jotakin tukevaa antamassa suojaa. Poista kaikki asiat, joihin et ole tyytyväinen, tai jotka tuntuvat epämukavilta tai suorastaan imevät sinusta energiaa pois.

Makuuhuone on lepoa varten. Siksi kaikki kasvamiseen ja liialliseen liikkumiseen liittyvät esineet ja kuvat kannattaa poistaa. Kasvit eivät kuulu makuuhuoneeseen. Samoin kuntosalitarvikkeet ja työvälineet on syytä laittaa kaappiin pois näkyviltä. Mikäli mahdollista, sänky olisi hyvä sijoittaa pohjois-etelä-suuntaisesti ja jalkopää ovea kohden. Jos sänky on ikkunaseinää vasten, sängyssä olisi syytä olla jonkinlainen korkea pääty antamassa suojaa.  Mikäli haluat makuuhuoneeseesi peilin, sijoita se niin, ettet näe siitä itseäsi sängyssä maatessasi.

Kaikki terävät työkalut on syytä pitää aina laatikoissa tai kaapeissa piilossa silloin kun niitä ei käytetä. Haluamme kaikessa korostaa koko ajan yhtenäisyyttä ja liittyä entistä enemmän suureen kokonaisuuteen. Veitset ja sakset ovat päinvastaisia negatiivisia symboleja ja merkitsevät erottamista, jakamista ja pilkkomista. Toki tarvitset niitä välillä ruokailuun ja monenlaisiin käytännön askareihin, mutta laita ne käytön jälkeen pois näkyvistä. Kannattaa myös hieman pohtia, onko sinulla veitsiä ja teräaseita tarpeettoman paljon – voisitko luopua ainakin osasta niitä?

Tätä listausta voisi jatkaa lähes loputtomiin, mutta toivottavasti tämän perusteella sait hieman käsitystä siitä, kuinka paljon asiat vaikuttavat energiatasolla toisiinsa, ja miten voisit huomioida tätä enemmän ihan normaalissa arjessa. Olet varmasti erilaisissa asunnoissa vieraillessasi tuntenut, kuinka jotkut ovat täynnä rakkautta ja lämpöä, kun taas jotkut ovat selkeästi raskaita ja negatiivisia. Asunnot saattavat päällepäin näyttää oikein viihtyisiltä ja mukavilta, mutta silti pystyt tuntemaan eron. Pienetkin muutokset energiatasolla voivat tuottaa huimia tuloksia. Ne eivät vaikuta pelkästään asumismukavuuteen, vaan siihen, millaiseksi tunnet oman itsesi ja kuinka suhtaudut elämääsi. Voisitko kokeilla jotakin pikkuasiaa vaikka jo heti?