Haastavat viikot

Ravun täysikuun jälkeen alkoi 21 päivän hyvin erityinen ajanjakso. Tätä kolmea viikkoa kutsutaan usein erityisen negatiiviseksi ajaksi. Negatiivisia tapahtumia onkin helppo löytää niin viikon uutisista kuin historian tapahtumistakin. Erityisen ikäviä tapauksia kautta historian liittyy tämän kauden päättävään leijonan kuukauden yhdeksänteen päivään. Leijonan yhdeksäntenä päivänä tuhottiin mm. sekä Jerusalemin ensimmäinen että toinen temppeli ja toisen maailmansodan aikana 1941 ja 1942 molempina vuosina päätökset suurimmista tuhoamistoimista tehtiin juuri leijonan yhdeksäntenä.

Näiden negatiivisuuksien vuoksi yleinen ohje onkin pyrkiä välttämään kaikenlaisia uusia aloituksia. Nyt ei ole hyvä aika vaihtaa työpaikkaa, mennä naimisiin, muuttaa uuteen asuntoon tai mennä kiireettömiin hoito-operaatioihin. Poikkeuksena tähän sääntöön ovat jakson aikana olevat kaksi positiivista päivää (vuonna 2018 ti 10.7. ja pe 13.7.).

Kaikki voimat ovat kuitenkin aina tasapainossa. Koska kylmää ei voi olla olemassa ilman kuumaa, ei myöskään negatiivisuutta voi ilmetä ilman yhtä suurta positiivisuutta. Haasteena on toki se, että voimme valita vain yhden tilanteen kerrallaan. Ilman todellista tietoista ja keskittynyttä valintaa ohjaudumme helposti negatiivisten ajatusten ja tekojen alueelle. Kaikesta negatiivisuudesta huolimatta nyt siis kuitenkin eletään jaksoa, jolloin positiivistakin energiaa on tarjolla – jopa liikaakin.

Useinhan ongelmana on se, ettemme ole yhteensopivia saatavilla olevan energian kanssa. Jos työnnämme sormen pistorasiaan, seuraukset ovat varmasti ikäviä. Mutta toisaalta voimme käyttää pistorasiasta tulevaa sähköä mitä mukavimpiin asioihin. Sähkö on kuitenkin koko ajan täsmälleen samaa – se ei muuta luonnettaan käytätpä sitä millä tavoin tahansa.

Samaa voidaan ajatella auringosta. Auringon energia ylläpitää kaikkea tällä planeetalla olevaa elämää. Auringosta tulee kuitenkin myös valtavasti monenlaista säteilyä joka on ihmiselle suorastaan hengenvaarallista. Tämän vuoksi maapalloa ympäröi ilmakehä jossa on mm. elintärkeä otsonikerros poistamassa haitallista säteilyä. Tällä tavoin auringon energia tasapainotetaan meille sopivaksi ja turvalliseksi jotta voimme hyöyä siitä ilman sivuvaikutuksia.

Nämä kolme viikkoa voidaan ymmärtää ajanjaksona, jolloin otsonikerros on tilapäisesti poissa käytöstä. Tällä hetkellä vastaanotamme hyvin raakaa ja vahvaa energiaa. Kyseessä on tilanne, jossa kädessämme on vain juomalasi ja saamme niskaan suuren säiliöllisen vettä – tasapainoisesta vastaanotosta ei ole tietoakaan! Siksi liiallinen energiamäärä ilmenee helposti monenlaisina ikävältä näyttävinä tilanteina. Suojakerroksen puuttumisen vuoksi vanha kansa kertoi myös usein tähän hetkeen liittyviä mätäkuun juttuja. Terveyttä ja paranemista ylläpitävät prosessitkaan eivät pysty toimimaan normaalisti.

Mitä hyvää tässä jaksossa sitten on? Itse asiassa tämä on erittäin tärkeä ja ainutlaatuinen jakso koko vuoden kannalta. Koska tarkoituksemme on koko ajan muuttua paremmaksi versioksi omasta itsestämme, tarvitsemme tietysti opastusta muutoskohteisiin. Jos ympärillämme ei olisi ketään näyttämässä näitä muutoksia tarvitsevia alueita, niin emmehän osaisi tehdä yhtään mitään. Tämän vuoksi omaa itseään ei voi löytää pakenemalla tilanteita vuorille meditoimaan yksinäisyyteen, vaan päinvastoin hakeutumalla hankalalta tuntuviin tilanteisiin ja selvittämällä miksi ne tuntuvat hankalilta ja ikäviltä.

Tämän vahvan energian tehtävänä on erityisesti auttaa muutosprosessissa. Se nostaa pintaan kaikenlaisia ikäviä asioita jotta voimme hankkiutua niistä eroon. Syyn ja seurauksen lakia on helppo toteuttaa tiettyyn rajaan asti. Voimme tehdä päätelmiä, että tietyt asiat ovat nyt hyvin koska olemme panostaneet niihin – ja vastaavasti joillakin elämän alueilla on kaaosta koska emme ole tehneet jotakin mitä olisi pitänyt tehdä. Haasteeksi tässä päättelymallissa tulevat kuitenkin tilanteet joita emme enää muista. Tuskin kukaan pystyy muistamaan kaikkea tässä elämässä tekemäänsä ja aikaisempien elämien tapahtumien muistaminen onkin jo käytännössä mahdotonta. Kuitenkin myös niiden aikana kylvetyt siemenet tuottavat yhä seurauksia ja vaativat muutoksia ja toimenpiteitä. Näiden kolmen viikon tehtävänä onkin esittää myös nämä syvällä menneisyydessä olevat muutostarpeet.

Nyt ei ole hyvä aika aloittaa mitään uusia asioita, mutta jo olemassaolevien muutoskohteiden etsimiseen tämä on parasta mahdollista aikaa. Nyt siis kannattaa suorastaan pyytää ikävien ja hankalalta tuntuvien asioiden ilmestymistä! Tietenkään et halua kärsiä mistään turhan takia, mutta nyt on syytä hyväksyä hetkellinen epämukavuus ja ikävä tilanne jotta pystyt vastaanottamaan oikeat viestit. Hankalien tilanteiden tarkoitus ei tietenkään ole masentaa tai pysäyttää, vaan päinvastoin herättää todelliseen toimintaan tilanteeseen kätkeytyvän opetuksen ja sanoman löytämiseksi. Mitään viestejä ei myöskään kannata torjua kovin kevein perustein. Vaikka et millään pystyisi järkeilemään ja tunnistamaan miten saamasi viesti liittyy tekemisiisi tai olemiseesi, on syytä muistaa että viesti voi tulla jostakin hyvin kaukaa. Siksi onkin syytä ottaa vastuu myös todella oudoilta kuulostavista tilanteista ja hyväksyä se, että kaikkiin sanomiin kannattaa kiinnittää huomiota.

Tämä ajanjakso kannattaa käyttää hyväksi omaan kehitykseen. Yksi tapa on esimerkiksi varata hetki omaa aikaa, ehkäpä sytyttää kynttilä, ja pohtia millaisia hankalia ja kenties epäreilulta tuntuvia tilanteita olet kohdannut viime päivien aikana. Oletko esimerkiksi mielestäsi tehnyt muille vain hyvää etkä ole saanut mitään arvostusta – tai onko anteliaisuuttasi käytetty vahingoittamaan sinua? Kun lista alkaa muotoutua, voit yrittää tunnistaa löydätkö esimerkkejä missä olet tehnyt itse täsmälleen samaa. Toki henkilöt, tilanteet ja paikat voivat olla erilaisia.

Jos et ole vielä kohdannut tällaisia haastavia tilanteita, pyydä niitä! Älä anna universumin voimakkaan tuen valua hukkaan. Haluathan varmasti itsellesi paljon työstettävää jotta ensi kesänä sinun ei tarvitse enää nähdä samoja muutoskohteita vaan olet jo uudella tasolla. Ajanjakso päättyy vuoden negatiivisimpaan päivään, yhdeksänteen leijonaa (22.7.2018).

One thought on “Haastavat viikot

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *