Avainsana-arkisto: muutos

Rauhaa rakentamassa

Jo toisena peräkkäisenä lauantaina jouduin todistamaan Helsingissä Israelin suurlähetystön edessä kokoontunutta mielenosoitusta Lähi-Idän levottomuuksien takia.

On harmillista että rauhaan pyritään ympäri maailmaa toimenpiteillä jotka vain työntävät rauhaa todellisuudessa kauemmaksi. Jos yritämme vihalla, raivolla tai jopa väkivallalla pakottaa yhden osapuolen tekemään jotakin, ei seurauksena voi olla mitään hyvää. Koska tässä maailmassa kaikki on liittyneenä kaikkeen, nämäkin mielenosoittajat vain lisäsivät jännitystä sota-alueella. Epäilemättä heidän tavoitteensa oli toki hyvä.

Jokaisen ajatukset ja tekemiset vaikuttavat henkilökohtaisen elämäntilanteen lisäksi myös koko maailman tasolla. Voidaankin ajatella, että se mitä sinä tai minä teemme tässä ja nyt, lasketaan yhteen kaikkien muiden maailman ihmisten kanssa. Kokonaisuus sitten ratkaisee – voittavatko positiiviset ja rauhanomaiset teot vai kallistuuko vaaka negatiiviselle puolelle, jolloin kaaos, sodat ja viha lisääntyvät. Näkemämme maailman on koko ajan heijastettava tätä kokonaisuutta.

Alkuperäisissä hepreankielisissä teksteissä toistuu jatkuvasti sana “shalom”. Tällä sanalla on useita merkityksiä ja yleensähän se tunnetaan sekä yleisenä tervehdyksenä ja toisaalta sanakirjan mukaan se tarkoittaa myös rauhaa. Lisäksi tätä samaa sanaa käytetään myös silloin kun jokin asia on kokonainen ja mitään ei puutu. Kun tämän sanan toistumista tarkkaillaan eri tilanteissa onkin melko helppoa huomata mikä viesti teksteihin on upotettu.

Koska rauha ja kokonaisuus ovat sama asia, kukaan henkilö ei pysty kokemaan rauhaa ennenkuin hän on löytänyt itsensä ja tullut kokonaiseksi – tai kääntäen kukaan ei voi kokea kokonaisuutta ennenkuin hän on löytänyt sisältään rauhan. Kun henkilö elää rauhantunteessa, muiden henkilöiden tekemiset tai tekemättä jättämiset eivät saa enää valtaa. Tällöin jokainen voi keskittyä vain positiivisen energian välittämiseen sekä tilanteisiin että henkilöille jotka eivät vielä ole tätä tasapainoa ja rauhaa saavuttaneet. Sillä kuka on oikeassa tai väärässä ei ole tällöin enää mitään merkitystä. Kenenkään asia ei ole ryhtyä tässä maailmassa tuomariksi rankaisemaan epäoikeudenmukaisuuksista, vaan sitä varten on olemassa yksinkertainen syyn ja seurauksen laki. Jokainen saa kyllä palautteen sekä omista törttöilyistään että positiivisista teoistaan ilman että kenenkään tarvitsee yrittää vaikuttaa prosessiin.

Ainoa keino rauhaan on vähitellen oppia näkemään vihollinen naapurin, jonkin valtion tai kansanryhmän sijasta omassa peilissä. Kun keskitämme kaiken energiamme ulkoisten tahojen muuttamisyritysten sijasta omaan kasvuumme ja etsimään rauhan omasta itsestämme, jokainen muutos painaa hieman kokonaisuuden positiivista vaakakuppia alemmaksi. Emmehän edes voi muuttaa mitään ulkoista tilannetta, voimme muuttaa vain itseämme. Muutokset ulkoisissa tilanteissa vastaavat aina omia sisäisiä muutoksia. Mitä paremmin olemme rauhassa itsemme kanssa, sitä vähemmän meillä on tarvetta reagoida ulkoisiin tapahtumiin. Kun vältämme reagointia, nämä ikävät tapahtumat eivät saa enempää energiaa joten ne eivät voi ainakaan kasvaa suuremmiksi. Ilman lisäenergiaa niiden on pienellä viiveellä kadottava. Teemmepä mitä tahansa, ainakaan emme halua lisätä vihaa ja negatiivisuutta – sitä on jo aivan riittävästi.

Mitä useampi tekee tätä työtä, sitä nopeammin saamme vaakakupit tasapainoon ja käännettyä lopulta positiivisuuden puolelle. Kun tämä tapahtuu, maailmanrauha on välitön seuraus muutoksesta. Jokainen teko lasketaan, joten sinun yksittäinen pieneltä ja vaatimattomalta tuntuva huomionosoitus läheisellesi voi hyvin olla se mikä tarvitaan kokonaisuuden muuttamiseksi. Kukaan poliittinen päättäjä tai muu johtohahmo ei voi saavuttaa maailmanrauhaa tai olla siitä vastuussa. He voivat olla osaltaan vaikuttamassa sen syntymiseen, mutta lopputulos on summa maailman yli seitsemän miljardin ihmisen kyvystä olla rauhassa itsensä ja koko universumin kanssa. Mitä sinä voisit tehdä rauhan hyväksi tässä ja nyt? Shalom!

Onko jo muutoksen aika?

Tänä päivänä on helppoa huomata kuinka suuressa myllerryksessä maailma on. Yhdessä maassa tuskaillaan epätavallisten tulvien kanssa, toisessa yritetään pärjätä epätavallisten rajujen talvimyrskyjen keskellä ja kolmannessa tulivuorenpurkaus aiheuttaa valtavia tuhoja. Näiden lisäksi listaa voisi vielä helposti jatkaa ties kuinka pitkäksi. Joka puolella maailmaa siis tapahtuu parasta aikaa suuria mullistuksia ja normaalin tasaisen arjen eläminen on tehty erittäin haastavaksi.

Nämä tapahtumat ovat saaneet monenlaiset asiantuntijat liikkeelle. Jotkut puhuvat ilmastonmuutoksesta, jotkut vetoavat johonkin toiseen tilastoista näkyvään muutosketjuun ja liikkeellä on luonnollisesti myös monenlaisia maailmanlopun ja täystuhon ennustajia.

Mutta mistähän tässä voisi oikeasti olla kyse? Muutoshan on toki luonnollinen ja normaali tilanne. Mikään asia ei voi vaan olla jatkuvasti entisellään. Itse asiassa paikallaan pysyminenkin vaatii muutoksia. Ilman näitä muutoksia alkaa taantuminen ja kehityksessä taaksepäin luisuminen. Jossakin onkin verrattu universumin toimintaa alaspäin kulkeviin liukuportaisiin. Jos haluat pysyä edes nykyisellä tasolla, sinun on otettava jatkuvasti askeleita ylöspäin. Muussa tapauksessa liikut väistämättä ja automaattisesti alaspäin. Ylöspäin siirtyminen puolestaan vaatii jo reippaita askeleita ja todellista toimintaa!

Tämän aikakauden tapahtumia on kuvattu melko tarkalla tasolla jo vuosituhansia vanhoissa viisauksissa ja teksteissä. Niiden mukaan lähestymme kovaa vauhtia aikakautta, jolloin kaikki asiat ovat paremmin kuin hyvin. Kun tämä aikakausi koittaa, ymmärrämme elämän todellisen merkityksen ja osaamme soveltaa universaaleja lakeja kaikkeen tekemiseemme. Tällöin tiedostamme miten olemme kaikki yhtä ja riippuvaisia toinen toisistamme ja olemme onnistuneet kaatamaan kaikki raja-aidat jotka vielä tänä päivänä erottavat eri ihmisryhmiä. Tämä aikakausi on jotakin niin hienoa, että sitä voi nyt olla vaikea edes kuvitella.

Entä mitä tekemistä kaaoksen lisääntymisellä ja toisaalta äärimmäisen mukavalla ja onnellisella tulevalla aikakaudella on keskenään? Yksi universaaleista laeista on se, että todelliset halutut asiat ovat aina kätkeytyneenä johonkin näennäisesti ikävään valeasuun. Lisäksi mitä suurempaa valoa haluamme löytää, sitä pimeämpään hetkeen ja paikkaan sitä on mentävä etsimään. Yön pimein hetki onkin juuri aavistuksen ennen aamunkoittoa ja suuren kirkkauden paljastumista. Uusi uljas aikakausi vaatiikin paljastuakseen ensin myllerryksen ja suorastaan vanhojen rakenteiden tuhoamisen.

Lisäksi meitä kaikkia ympäröivä luonto yrittää välittää jatkuvasti voimakkaammin selkeitä viestejä. Koska ihmiskunta ei ole vielä herännyt muutosten tarpeellisuudesta, nyt muutoksiin ryhdytään suorastaan pakottamaan. Jokainen luonnonmullistus onkin yksi universumin yritys saada meitä hereille. Vanhat ajatusmallit on nyt heitettävä romukoppaan – jos ei vapaaehtoisesti ja oma-aloitteisesti, niin sitten pakolla.

Olet varmaan huomannut senkin, että tähän aikakauteen kuuluu kaikkien piilotettujen ja kaikessa hiljaisuudessa hoidettujen asioiden esilletulo. Juuri nyt kaikki hämärät järjestelyt, lahjukset, epärehellisyydet ja itsekkäät teot nousevat pintaan. Mitään ei voi enää piilottaa – kaikki tulee nyt väkisin ilmi. Tämä kuuluu myös suureen muutokseen. Nyt puhdistetaan mennyttä ja annetaan mahdollisuus aloittaa asioiden hoitaminen puhtaalta pöydältä ja uudella ajattelumallilla. Vanhojen mallien romahtamista ei voi estää.

Universumi antaa toki meille jokaiselle vielä hetken ajan mahdollisuuden toteuttaa vapaata tahtoa. Käytännössä voimme valita proaktiivisesti ja oma-aloitteisesti muutoksia ja ryhtyä soveltamaan uudenlaista ajattelua – tai voimme valita vanhoilla malleilla jatkamisen ja hyväksyä yhä suuremmiksi kasvavat mullistukset ympärillämme. Tällä hetkellä vielä muutoksia voidaan lykätä, mutta jossakin vaiheessa tämä siirtymäaika loppuu. Väkisin pakotettu muutos voi olla viimeiseen asti vanhassa mallissa pitäytyneille hyvin kivulias ja ikävä kokemus.

Lopputulos tässä ketjussa on jo selvä. Viimeisessä vaiheessa kaikki on hyvin ja meistä jokainen pääsee nauttimaan kyseisestä hetkestä. Vaikka lopputilanne on jo päätetty, voimme omilla valinnoillamme vaikuttaa siihen, millaista polkua pitkin haluamme siirtyä tähän uuteen uljaaseen maailmaan.

Vanhat tekstit kertovat selkeästi, että maailmassa on nyt alkanut suuri kahtiajakautuminen. Ensimmäisen ryhmän muodostavat aktiivisesti uudistuvat henkilöt, jotka alkavat soveltaa henkisyyden universaaleja lainalaisuuksia kaikkeen elämässään – ja jotka nauttivat jatkuvasti kasvavasta menestyksestä kaikilla elämän alueilla. Toisen ryhmän henkilöt hyväksyvät mullistukset ympärillään ainoaksi todellisuudeksi, asettuvat uhrin asemaan, elävät pienesti ja välttelevät ottamasta vastuusta omasta itsestään. Jossakin vaiheessa ensimmäisen ryhmän toiminta kuitenkin muodostaa niin vahvan esikuvan, että lopulta muutkin ymmärtävät uuden mallin toimivan heidän omaansa paremmin.

Nyt kysymys kuuluukin – kumpaanko ryhmään sinä haluat kuulua? Ilman omaa tietoista valintaa muutoksesta todennäköisesti jatkat elämistä vanhojen mallien mukaisesti ja samalla jäät paitsi uusista upeista asioista joita tapahtuu jatkuvasti. Valinta on toki luonnollisesti jokaisen oma henkilökohtainen päätös.

Pelkoja päin!

Pelko on tunne, joka kuuluu jollakin tavalla jokaiselle. Joku saattaa kokea pelkoa vain jotakin tiettyä ja yksittäistä asiaa kohtaan – kun taas toisen elämä voi olla niin täynnä pelkoja, että jo kodista ulos lähteminen voi olla iso kynnys.

Mutta mitä asioita voit pelätä? Pelkäätkö kompastuvasi Kuussa kävellessäsi? Tai pelkäätkö kohtaavasi kadulla dinosauruksen?

Tuskin. Koska et ole aikaisemmin kohdannut tuollaista tilannetta, sinulla ei ole siitä vielä mielipidettä suuntaan eikä toiseen. Itse asiassa et ole varmastikaan koskaan tullut edes ajatelleeksi miltä kyseinen tilanne voisi tuntua.

Kuitenkin useilla meistä on hyvin vahvoja ja selkeitä pelkoja, vaikkapa

  • En ole ikinä ollut parisuhteessa ja minua pelottaa sitoutua, tiedän että minua tullaan satuttamaan.
  • En uskalla hankkia lasta, koska pelkään menettäväni hänet.
  • En ole ikinä lentänyt enkä tule lentämään, koska tiedän, että jotakin tulee tapahtumaan.

Esimerkkilistaa voisi jatkaa loputtomiin. Oleellinen kysymys kuitenkin on se, miten ihmeessä voit tietää nämä asiat, jos sinulla ei ole niistä vielä kokemuksia?

Monenlaiset terapiat lähtevät penkomaan tällaisia asioita lapsuuden kokemuksista, perhetaustasta, vanhemmista tai jostakin vastaavista tilanteista. Joissakin malleissa saatetaan ehkä ajatella, että nyt koettavat pelot ovat seurausta jostakin nuoruuden tapahtumasta. Usein tavoitteena on melkeinpä löytää jokin ”vika” henkilöstä. Tämä on toki kovin kärjistetty ilmaus.

Samaan aikaan henkisyyden maailmassa tilanteeseen on selkeä ja suoraviivainen selitys ja vastaus. Jos pelkäät jotakin, sinulla on siitä jo kokemus. Kaikki pelkäämäsi on jo aikaisemmin tapahtunutta. Tietenkään et voi muistaa tapausta, koska tapahtumasta on jo jonkin aikaa. Itse asiassa se on tapahtunut jossakin aikaisemmassa elämässäsi!

Jotta voit tietää mitä on kylmä, on sinun koettava myös kuuma. Jotta voit tietää todellisen rakkauden, on sinun koettava myös elämä ilman sitä. Terveyden ymmärtämiseen tarvitaan terveyden menettäminen.

Tästä päästään siihen, että tämän hetkiset pelkosi ovatkin asioita, joihin sinulla on jo kokemus yhdeltä kannalta, mutta ei vielä toiselta. Et siis oikeasti vielä pysty tietämään asiaa kokonaisuutena. Ja tätä puuttuvaa kokemusta olet nyt hakemassa. Kun saat myös vastakkaisen kokemuksen, kokonaisuus avautuu, ja voit päästää siitä irti.

Mutta mitä sinun pitäisi sitten tehdä? Totesimme jo aikaisemmin, ettemme pysty muistamaan, mitä olemme edellisissä elämissämme tehneet tai jättäneet tekemättä. Emme siis mistään voi suoraan tietää omia muutostarpeitamme. Tämä on toki täysin linjassa universumin yleisen periaatteen kanssa – kaikki asiat ovat aina oletuksena piilossa, ja niiden löytäminen on tärkeä osa elämää. Onneksi tähänkin on ratkaisu.

Jokainen on järjestänyt tälle elämälleen juuri oikeat lähtökohdat, jotta uusien kokemusten hankkiminen on mahdollisimman suoraviivaista. Vanhemmat, ystävät, kotipaikka, opiskelu- tai työtoverit… kaikki ovat auttamassa sinua löytämään muutettavat asiat itsestäsi.

Kun pidämme silmät ja korvat auki, saamme jatkuvasti vinkkejä muutostarpeista. Tehtävämme on yhdistää nämä yksittäiset pisteet ja aikaansaada kova todellisesta tilanteesta. Pienen mietinnän jälkeen löydät varmasti pitkän listan asioita, jotka tavalla tai toisella ärsyttävät sinua tai herättävät muutoin voimakkaita negatiivisia tunteita. Olet ehkä tyytyväinen työpaikkaasi, mutta yksi tietty työtoveri pilaa täydellisyyden. Ehkä pidät asuintalostasi kunhan vain pääsisit eroon yhdestä häiritsevästä naapuristasi. Parisuhteesi olisi täydellinen jos kumppanissasi vain olisi jokin pikkuasia hieman eri tavalla.

Juuri nämä häiritsevät ja ärsyttävät henkilöt, ominaisuudet tai tapahtumat ovat ensiarvoisen tärkeitä. He eivät arkaile näyttää missä muutostarpeesi ovat. Muistathan kuitenkin huomioida vain asiat – ihmiset ovat ainoastaan kanavina ilmaisemassa viestejä.

Ehkäpä muistat kun Aku Ankka kyllästyi naapuriinsa ja päätti muuttaa pakoon toiseen kaupunkiin. Heti muuttoa seuraavana päivänä Aku huomasi ärsyttävän naapurinsa tulleen samaan johtopäätökseen, ja hän oli muuttanut perässä – ja viereiseen taloon. He olivat jälleen naapureina. Ärsyttävien asioiden pakoilu ei siksi auta. Löydät tästä varmasti esimerkkejä omasta elämästäsikin. Jos et kestä kumppanisi joitakin piirteitä ja hakeudut uuteen parisuhteeseen, ennemmin tai myöhemmin uusi kumppanisi osoittaa samoja ärsyttäviä piirteitä. Tai jos muutat naapuriasi pakoon toiseen kaupunkiin, kohtaat siellä vastaavia piirteitä ilmaisevan uuden naapurin. Tai jos olet tyytymätön työhösi ja vaihdat työpaikkaa, alkuviehätyksen haihduttua löydät myös uudesta työstäsi samat vanhat piirteet, joiden takia alun perin päätit lähteä.

Jotkut toistavat samaa kaavaa läpi elämänsä eivätkä joko huomaa tai halua huomata näitä toistuvia tapahtumia. Aina toistuvuus ei tietenkään ole itsestään selvää. Perimmäinen pohjasyy saattaa ilmaista itseään hyvin erilaisilla tavoilla erilaisissa tilanteissa tai eri henkilöinä. Aluksi viestit voivat olla hyvin hienovaraisia. Mutta jos jätät ne huomioimatta, suurenevat merkit jatkuvasti.

Nämä muutoskohteet ilmenevät siis erilaisina ärsykkeinä, mutta myös pelkoina. Kaikki mihin et ole tyytyväinen ja kaikki mitä pelkäät, on tarkoitettu muutettavaksi ja uudelleenkoettavaksi.

Olet jo kokenut jokaisen pelkosi ja ärsyttävän tilanteen. Kokemus on siis jo takana ja pahin on suoritettu. Enää sinun ei tarvitse pelätä tai huolehtia, vaan voit keskittyä kokemaan asian usein paljon miellyttävämmän vastakohdan.

Annapa tälle ajatukselle pieni hetki. Jos pelkäät vaikkapa olla ihmisten parissa, muodostaa syviä ystävyyssuhteita tai olla läheinen perheenjäsentesi kanssa, voisiko tilanne tosiaan olla se, että jossakin aikaisemmassa elämässäsi olet joutunut olemaan yksin? Tunnet jo asian yhden puolen ja nyt sinun on aika kokea sen vastakohta hakeutumalla läheisiin ihmissuhteisiin. Tämän jälkeen voit yliviivata tämän asian pois tehtävälistaltasi.

Tai olet jo kokenut pelottavan tilanteen lentäessäsi ja nyt on aika kokea turvallinen matka. Olet jo kokenut monenlaisia menetyksiä, pettymyksiä ja yksinäisyyttä – ja nyt on aika kokea rakkautta ja läheisyyttä.

Jotkut pelot ovat luonnollisesti helpompia kohdattavia kuin toiset. Kuitenkin jo pelkkä pelkojen tunnistaminen on tärkeä askel matkalla eteenpäin. Tämän jälkeen ryhdyt huomaamaan näiden samojen asioiden toistuvuuden. Kun tiedät oman pelkosi, alat huomata, miten saat jatkuvasti eteesi tilanteita, jotka mahdollistavat pelon kohtaamisen. Nyt sinun tarvitsee luottaa prosessin toimivan vain sinun parhaaksesi, hyödyntää hetki ja kohdata pelkosi!

Jokainen on tällä matkallaan eri tilanteessa ja hakemassa erilaisia kokemuksia. Älä ikinä vertaa itseäsi muihin. Et voi tietää mikä itse kunkin tämän elämän tarkoitus on. Jos sinulla tämän elämän tarkoitus on kokea rakastava parisuhde, ehkä ystäväsi on sen jo kokenut.  Hänen tarkoituksenaan saattaakin olla nyt kokea millaista on olla yksin. Jos sinun tarkoituksesi on auttaa muita, löydät varmasti matkallasi jonkun, joka on hakemassa kokemusta muiden vahingoittamisesta. Tässä työssä autamme koko ajan toisiamme kontrasteilla ja valintojen vapaudella.

Vielä kertauksena: jokainen pelkosi on jo joskus toteutunut. Olet nyt kokemassa päinvastaista tilannetta – rohkeasti siis eteenpäin!

Voit lukea lisää mm. kirjasta Debbie Ford: Rohkeus

Miksi vietät joulua?

Joulu on juhla, joka tarkoittaa jokaiselle hieman eri asioita. Voit noudattaa vanhoja tapoja pelkkien perinteiden takia, uskonnollisista syistä – tai voit myöskin pohtia syvällisemmin mikä joulun sanoma lopulta on. Tärkeintä on se mitä juhla merkitsee juuri sinulle. Kuten henkisen kasvun säännöt kertovat, mitään ei ole hyötyä tehdä ilman tietoisuutta siitä miksi teet kyseisiä asioita. Sillä ei ole väliä kutsutko aikaa jouluksi, hanukaksi tai joksikin ihan muuksi.

Ei ole sattumaa, että joulua vietetään valon juhlana ja se sijoittuu vuoden pimeimpään aikaan. Joulun yksi tehtävä onkin muistuttaa siitä, että olkoonpa ympärilllämme näennäisesti kuinka pimeää tahansa, jokainen pystyy silti tuomaan hetkeen valoa niin halutessaan. Tähän et edes tarvitse kynttilöitä tai muuta fyysisiä valoa, vaan ainoastaan halun tuntea itse ja ilmaista muille joulun henkeä. Pimeyteen liittyvät yleisesti kaikenlaiset negatiiviset voimat ja pelot. Niillä ei kuitenkaan ole valtaa jos päätät toisin ja levität valoa mahdollisimman laajalle omalla ajattelullasi ja toiminnallasi.

Yhdellä kynttilällä voi sytyttää loputtomasti muita kynttilöitä – ilman että alkuperäisen kynttilän valo himmenee. Tämä pätee kaikkeen antamiseen ja jakamiseen. Myös joululahjat muistuttavat antamisen tärkeydestä. Lahjojen sisällöllä tai hinnalla ei ole merkitystä, vaan sillä millaisessa mielentilassa ne annat, ja millaista energiaa annat itsestäsi pois. Jos toimit pelkästään yleisten tapojen mukaan tai jos koet lahjat pakolliseksi rasitteeksi, saatat antaa lahjan mukana hyvinkin negatiivista energiaa. Jos et voi antaa lahjoja täydestä sydämestäsi, älä silloin anna niitä. Ennen lahjan ojentamista onkin syytä pysähtyä hetkeksi ja miettiä miksi ja missä tietoisuudessa suoritat antamisen.

Joululahjat annetaan usein paketoituina. Tämä muistuttaa siitä, että kaikki tärkeät asiat tulevat elämäämme aina tavalla tai toisella naamioituneena. Asiat ovat harvoin niin kuin ne näyttävät olevan. Otamme jatkuvasti vastaan tilanteita ja asioita tietämättä mitä ne tarkoittavat tai mihin ne tulevat johtamaan. Naamioinnin eli lahjapaketin kääreiden ja kuorien avaaminen on seurausta omasta toiminnastamme ja halusta ymmärtää tilanne.

Paljon uskontoja vanhemmat tekstit kertovat puun tärkeydestä valon juhlassa. Jouluun liitetty kuusi onkin suora symboli maailmankaikkeutemme rakenteelle. Tätä mallia on perinteisesti kuvattu ja kutsuttu puuksi. Riippuen siitä mistä ”ulottuvuudesta” milloinkin puhutaan, termeinä on käytetty ainakin ilmauksia Tree of Life ja Tree of Knowledge. Tämän rakenteen tiedemiehetkin ovat jo ehtineet todistaa todenmukaiseksi.

Joulukuusen latvassa loistava tähti edustaa suurinta ja kirkkainta olemassaolevaa valoa. Jokainen kerros puun oksia puolestaan päästää sopivissa määrin valoa lävitseen. Maahan tai lattialle yltääkin enää himmeitä pilkahduksia alkuperäisestä valosta. Juuri näin maailmammekin toimii. Lattia edustaa tätä fyysistä maailmaa. Maailmamme ja valon välisten varjojen ja esteiden poistaminen on jokaisen velvollisuus. Mitä enemmän muutat itseäsi, kohtaat pelkojasi ja kaadat ympärilläsi olevia muureja, sitä enemmän oksien peittävä vaikutus heikkenee ja entistäkin enemmän valoa pääsee elämääsi. Samalla avautuu reitti omassa kasvussa ja kehityksessä uusille tasoille. Voitkin ajatella jokaisen muutoksesi ja positiivisen tekosi olevan kuin uusi koriste kuusen oksalla, joka heijastaa tähden valoa joko suoraan tai muiden koristeiden kautta entistäkin enemmän tähän maailmaan.

Kukaan ei voi ymmärtää itseään ilman muita henkilöitä. Lisäksi olemme vieläpä kaikki lopulta yhtä. Jouluisin tapahtuvat kokoontumiset perheen, sukulaisten tai ystävien kanssa ovatkin tärkeitä tilanteita vahvistaa siteitä, joita tarvitsemme matkalla kehityksessä eteenpäin. Erityisen tärkeää tämä on silloin, jos kokoontuminen tuntuu jossakin määrin haastavalta ja epämukavalta. Avoin mieli yhdessä muista huolehtimiseen ja epämukavuuksia päin kulkemiseen mahdollistaa todelliset joulun ihmeet.

Erilaiset jouluun liitettävät ihmeet muistuttavatkin kaiken olevan mahdollista. Joulutarinoiden symboliikka ei kuulu vain historiaan, vaan ihmeet ovat koko ajan kaikkien ulottuvilla. Suomessa joulu liitetään yleisesti Jeesuksen syntymään. Kuitenkaan vauvan syntymän muistelu ei kuulosta kovin merkittävältä tai vie elämäämme eteenpäin. Selkeästi tapahtumasta on löydettävä jokin syvällisempi merkitys. Luonnollisesti jokainen tulkitsee tilanteen eri tavoin ja löytää juhlalle oman sisältönsä.

Mietipä, voisiko joulu muistuttaa vaikkapa siitä, että jokainen aivan tavallinen henkilö ilman mitään erityisiä kykyjä, voi synnyttää jotakin todella suurta uutta ja tuoda maailmaan äärimmäisen paljon hyvää. Koemme joka aamu yöunien jälkeen pienen uudelleensyntymän. Emme koskaan ole herätessämme täysin sama henkilö kuin edellisenä iltana. Koska uudelleensyntyminen on jatkuvaa, mitäpä luulet, voisikohan joulu siis ollakin joka päivä ja samat ihmeet toteutettavissa milloin tahansa?

Joulun henkeen liittyessäsi voitkin pohtia, muisteletko muiden syntymää – vai käytätkö juhlaa muistutuksena syntyäksesi itse jatkuvasti uudeksi ja entistäkin jalompia päämääriä toteuttavaksi henkilöksi? Oletko sinä sankari, jonka ansiosta meidän kaikkien elämä tässä maailmassa nousee uusiin korkeuksiin?

Yhdistävää, virkistävää ja uusien ajatusten syntymäjuhlaa!

Itsekästäkö?

Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen itsekkyydestä? Tämä on sana, joka tarkoittaa lähes jokaiselle hieman eri asiaa. Siksi aiheesta keskusteleminenkin on haastavaa jos jokainen osapuoli ei avaa termin merkitystä ja kerro näkemystään riittävästi perustellen.

Jokainen meistä on matkallaan kehityksessä erilaisessa vaiheessa ja taustalta löytyvät erilaiset elämäntilanteet ja kokemukset. Erilaisten termien ymmärrystavoista voidaankin usein päätellä missä vaiheessa itsekukakin on ja keskustelu voidaan sovittaa oikealle tasolle. Jokainen luonnollisesti on aina oikealla tasolla eikä missään asioissa ole oikeita tai vääriä vastauksia – on vain tulkintoja ja jokaisen omaan elämään juuri kyseiselle hetkelle sopivia malleja.

Jokainen meistä on luonnostaan itsekäs. Jos ajattelet vastasyntynyttä vauvaa, tarttuu se herkästi kiinni kaikkeen käden ulottuville tulevaan. Vauvaa ei kiinnosta muiden tarpeet, tärkeintä on saada mahdollisimman paljon kaikkea itselle. Tämän jälkeen vähitellen alkavat vaikuttaa niin perheenjäsenten kuin muidenkin ympärillä olevien henkilöiden mallit ja tasapainon etsintä antamisen ja saamisen sekä ansaitsemisen välillä käynnistyy.

Vaikka lapsilla on halu saada paljon itselleen, osaavat he kuitenkin samalla myös ajatella suuresti. Kuullessaan ongelmista he saattavat innostua ja kertoa poistavansa kyseisen haasteen koko maailmasta! He muistavat, että he voivat tehdä halutessaan aivan mitä tahansa.

Jossakin vaiheessa törmäämme tilanteeseen, jossa mielen alkavat vallata ajatukset, jossa muiden etu ja hyvinvointi alkaakin muodostua koko ajan tärkeämmäksi. Paras esimerkki tästä lienee vanhemmuus. Tällöin helposti ajatellaan, että nyt minun täytyy olla epäitsekäs ja tyytyä nykyisiin olosuhteisiini jotta voin antaa paljon muille. Pysyttäydyn varmassa vaikkakin ikävähkössä työssä, jätän oman kiinnostukseni kohteet ja oman mukavuuteni vähemmälle, olen tietoisesti vaatimaton jne. Erityisesti pienesti ja vaatimattomasti elämistä tunnutaan ihannoivan useissa uskonnollisissa piireissä.

Muiden edun ajatteleminen on tietenkin tärkeää ja omasta itsestä poisantaminen on hyväksi. Mutta tässä vaiheessa usein jää huomaamatta se, kuinka paljon tälläisella toiminnalla tuhlaamme omia kykyjämme ja mahdollisuuksiamme. Kun lapsina olemme olleet valmiita parantamaan koko maailman ongelmat, nyt tyydymme helposti vähään ja luovumme näistä hienoista tavoitteista. Teemme hyviä tekoja vain perhepiirissä tai hyvin pienelle joukolle läheisiämme. Jos elämme vaatimattomasti emmekä vastaanota hyviä asioita itsellemme, mistä ihmeestä voimme antaa niitä loputtomasti muille? Onko tällainen elämä sitten itsekästä vai ei?

Mietipä tilannetta joka on seuraus siitä kun päästät irti rajoitteista, olet oma todellinen itsesi ilman tarvetta esittää muuta roolia ja ryhdyt tekemään oikeasti haluamiasi asioita. Toteuttamalla itseäsi koko maailma rientää avuksesi lisäämään entisestäänkin voimiasi ja kasaa eteesi jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kun pidät tekemisissäsi edelleen mukana ajatuksen yhteisestä hyvästä ja muiden edusta, sinulla onkin nyt valtavasti enemmän resursseja toteuttaa tehtävääsi. Voit palata jälleen lapsuuden ajan ajattelutapaan ja päättää tehdä merkittäviä muutoksia jotka näkyvät todella laajalla alueella ja pienen piirin sijasta ilahduttavat ja auttavat suuria ihmisjoukkoja.

Kun pääset tähän tilanteeseen ja katsot asioita taaksepäin, vaatimattomasti ja pienesti eläminen alkaakin väistämättä näyttää kovin itsekkäältä. Luulit tekeväsi asioita muille, mutta todellisuudessa valtava määrä henkilöitä jäi vaille jotakin tärkeää, mitä vain sinä olisit pystynyt heille antamaan. Vaikka ehkä perustelit itsellesi pienesti elämistä muiden edulla, todellisuudessa ehkä sinua saattoikin pitää aloillaan jokin pelko muutoksesta ja siirtymisestä eteenpäin. Jos jätät muiden auttamisen suuressa mittakaavassa väliin siksi ettet halua mennä päin omia pelkojasi, eikö se olekin jo kovin itsekästä?

Jokainen uusi askel oman itsensä löytämisen ja kehityksen polulla tuo sinulle paljon uusia voimia ja mahdollisuuksia toteuttaa omaa tehtävääsi entistäkin suuremmin. Jos vain jatkuvasti vastaanotat asioita, paisut kunnes jossakin vaiheessa halkeat. Ja toisaalta jos vain jatkuvasti annat muille, kuihdut vähitellen olemattomiin. Mutta mitä suuremmin elät ja mitä enemmän otat vastaan, luontevan tasapainon ylläpitämiseksi sitä enemmän voit myös antaa kaikkea hyvää hyödyttämään muita.

Usein voidaankin päätyä lopputulemaan, jossa toimit itsekkäästi jos et tee aktiivisesti muutoksia itseesi kyetäksesi auttamaan muita mahdollisimman suuresti. Uskonnollisissa piireissä tätä omien kykyjen ja oman todellisen oman itsensä peittämistä piiloon erilaisten kuorien alle kuullaan usein kutsuttavan itsekkyyden sijasta synniksi.

Herättääkö tämä mielessäsi uusia ajatuksia?

Vetovoiman laki 4 – vastaanotto

Tähän mennessä olet pyytänyt asioita, universumi on ne järjestänyt ja olet vieläpä ansainnut ne muuttumalla ja läpäisemällä eteesi tulleet haasteet ja testit. Nyt pääsemme viimein vaiheeseen, jossa pyyntösi voivat manifestoitua eli ilmestyä elämääsi.

Tässä vaiheessa universumin ovet ovat auki ja monenlainen hyvä pääsee valumaan elämääsi. Et voi kuitenkaan kontrolloida toimitusprosessia. Voit toki esittää vaikkapa toiveita siitä, milloin haluat saavuttaa tai omistaa tiettyjä asioita, mutta universumin ei tarvitse tätä aikarajaa noudattaa. Et ehkä ole vielä ajattelemallasi ajanhetkellä valmis vastaanottamaan pyytämääsi tai vaihtoehtoisesti ympäröivä maailmasi ei vielä ole valmis.

Hyvin monesti saatat myös haluta asioita, joita lopulta kuitenkaan juuri sillä hetkellä et tarvitse. Voit haluta uutta autoa, mutta ehkä Sinulla kuitenkin on jo nyt jokin auto. Voit haluta uutta asuntoa, mutta todennäköisesti Sinulla kuitenkin on jo jonkinlainen asunto.

Universumi pitää sinusta aina huolta ja priorisoi pyyntöjäsi. Tämän vuoksi saat ensisijaisesti aina sen, mitä kulloinkin tarvitset. Aina tämä ei välttämättä tarkoita sitä asiaa jonka olet pyytänyt. Saatatkin saada täysin päinvastaisen asian tai kokemuksen. Muista, että jokaisella tapahtumalla on tarkoituksensa. Eteesi tuleva uusi tilanne voi voi olla tarpeellinen opettamaan sinulle jonkin uuden asian tai saattamaan sinut yhteen tarpeellisten henkilöiden, organisaatioiden tai paikkojen kanssa ennenkuin seuraava osuus pyytämästäsi asiasta voi paljastua. Toisinaan halusi voi myös olla liian suuressa ristiriidassa syvällä sisimmässäsi tuntemasi suuremman tarkoituksesi kanssa.

Voitkin ajatella, että pyyntösi ovat luonteeltaan parametrejä, jotka kertovat sinun haluavan ”tällaista tai parempaa”. Universumi haluaa aina toimittaa mahdollisimman suuren version pyynnöstäsi. Kuitenkaan et saa koskaan enempää kuin pystyt sillä hetkellä ottamaan vastaan. Mikäli et ole vielä kasvanut riittävästi tai tehnyt muuta pohjatyötä pyyntösi vastaanottoa varten, toimitus sovitetaan nykyiseen elämäntilanteeseesi sopivaksi.

Jos olet vaikkapa pyytänyt uutta järeää urheiluautoa mutta sinulle toimitetaankin vaatimattomampi käytetty auto, tiedät ettet vielä ollut valmis korkeammalle tasolle. Huomioi kuitenkin myös nämä saavutukset rohkaisevina todisteina siitä, että pyyntöjäsi kuunnellaan ja niihin vastataan. Mitä enemmän tilanteet kehittyvät ja luotat prosessiin, sitä suuremmin pyyntösi alkavat toteutua. Jossakin vaiheessa alat todennäköisesti myös huomaamaan kaikenlaista ylimääräistä kivaa alkuperäisten pyyntöjesi lisäksi.

Ylimääräisistä mukavista asioista hyvä esimerkki on oma viime syksyinen tilanne, jolloin jouduin vaihtamaan asuntoa. Silloinen asunto oli luonnollisesti herättänyt paljon ajatuksia siitä, mitä seuraavassa voisi olla paremmin ja millä alueella asunnon tulisi olla. Harmittelin vain hieman sitä, että uusi alue on hieman kauempana keskustasta, joten hienot näkymät kaupungin maamerkeille katoavat. Toisaalta ajattelin alueen asunnoista olevan usein hienoja jokinäkymiä, joten ehkä ne korvaavat menetyksen. Uusi upeilla jokinäkymillä oleva asunto löytyikin heti ensimmäisen päivän asuntoesittelystä ja vuokrasopimus oli nopeasti tehty. Tämän jälkeen muuttopäivänä yllätys oli suuri. Kun katseen nosti pois joesta, sen yli avautuvat näkymäthän olivatkin todellisuudessa huimat! Näkyvissä olivat kaikki samat maamerkit kuin edellisestäkin asunnosta ja lisäksi myös paljon muita upeita kohteita. Asuntoesittelyn aikana en edes olettanut näkeväni maisemia ja siksi niihin ei tullut kiinnitettyä mitään huomiota – ainoastaan talon editse kulkevaan jokeen. Tämä oli jälleen kerran hyvä muistutus siitä, että kun asioista päästää irti, universumi kyllä toimittaa ne paljon suuremmassa mittakaavassa kuin olisi ikinä osannut kuvitella.

Toisinaan toki vastaus pyyntöihisi voi myös olla ”ei”. Jos olet ehkä pyytänyt jotakin pientä ja vaatimatonta, saattaa universumi nähdä sinulla olevan valtavan potentiaalin jollakin toisella paljon paremmalla alueella. Tällöin saatkin pyytämäsi asian sijasta johdatusta kohti uutta suuntaa ja kohti uusia saavutuksia ja seikkailuja, joista et välttämättä tässä vaiheessa vielä ole joko osannut tai uskaltanut kuvitellakaan.

Kasvamme ja muutumme jatkuvasti. Siksi myös ajattelumme ja pyyntömmekin muuttuvat. Jotta pyyntösi pääsee ilmestymään, ajatustesi on oltava linjassa pyyntöjesi kanssa. Jos muutat jatkuvasti mieltäsi ja sitä mitä haluat, universumin on hyvin hankala toimittaa asioita elämääsi. Sen sijaan voit toki koko ajan parantaa ja kehittää pyyntöjäsi. Voit esimerkiksi lisätä uusia ominaisuuksia pyytämääsi uuteen kotiin. Tärkeintä on se, että uusi koti säilyy edelleen tavoitteenasi ja todellakin haluat saavuttaa sen. Et siis saa luopua tavoitteestasi ja hyväksyä mieleesi mitään epäilyjä uuden kodin suhteen.

Ole siis varma siitä, että pyyntösi ja toiveesi ovat hoidossa ja saat aina elämääsi parhaiten sopivan lopputuloksen. Mitä suurempia ajattelet, mitä enemmän kasvat ja kehityt ja mitä rohkeammin astut oman mukavuusalueesi ulkopuolelle, sitä korkeammalle tasolle nouset ja pyyntösi toteutuvat jatkuvasti nopeammin ja suuremmassa mittakaavassa.

Vetovoiman laki 3 – haaste

Kun olet tehnyt pyyntösi selväksi ja universumi on tehnyt tarpeelliset järjestelyt, alkaa kaksiosainen toimitusprosessi. Ensimmäisessä vaiheessa meiltä vaaditaan jotakin tekemistä ja siksi eteemme tupsahtaa jokin haaste. Haaste testaa olemmeko tosissamme haluamamme pyynnön suhteen ja toisekseen meille annetaan tilaisuus ansaita pyytämämme asia.

Tässä yhteydessä ansaitsemista ei pidä ymmärtää väärin. Et työskentele ansaitaksesi rahaa jolla voit hankkia pyytämäsi asian. Sen sijaan ansaitset pyytämäsi asiat muuttumalla ja kasvamalla. Jatkuva muuttuminen on elämämme tarkoitus ja siihen universumi myös kannustaa jokaisessa prosessissa. Sinulta vaaditaan jokin uusi tapa ajatella, jokin uusi ele tai reaktio kohtaamaasi tilanteeseen.

Esimerkiksi sinulla saattaa olla lasku, jonka eräpäivä lähestyy vauhdilla, ja sen maksamiseen ei yksinkertaisesti tällä hetkellä näytä olevan resursseja. Kun pyydät tähän tilanteeseen ideoita ja inspiraatiota, saat pian juuri sinun tilanteeseesi ja tähän astiseen käyttäytymiseesi sopivan haasteen. Jos vaikkapa et ikinä anna rahaa hyväntekeväisyyteen, ovellesi saattaa ilmestyä joku keräyslippaan kanssa. Näin sinulle annetaan mahdollisuus tehdä jotakin uutta ja muuttua – ja siten ansaita pyytämäsi apu laskun hoitamiseen.

Jos käännytät rahankerääjän pois ja toteat ettei sinulla ole rahaa edes pakollisiin menoihisi, ilmaiset ettet halua muuttua etkä luota universumin kykyyn tai haluun hoitaa ongelmasi. Tämän seurauksena ideat ja apu laskunmaksuun jäävät tulematta.

Mutta miksi apu ei vain voisi yksinkertaisesti tulla heti pyynnön jälkeen – miksi meidän on tarvetta muuttua?

Ajattelepa vaikka tilannetta, että olet syntynyt rikkaaseen perheeseen ja saat kaiken aina automaattisesti ilman että Sinun tarvitsee tehdä mitään asioiden eteen. Aina kun haluat uusia tavaroita tai kokemuksia, vanhempasi antavat tukun rahaa ja voit lähteä ostoksille. Aluksi tämä varmasti tuntuu oikein mukavalta, mutta jossakin vaiheessa tunne muuttuu. Alat väistämättä ajatella, ettet tee mitään saamasi hyvän eteen, etkä oikeasti luo haluamiasi asioita vaan käytät vain rahaa. Kun et käytä aitoja omia voimiasi, vaan hankit pelkästään lyhytaikaista iloa tuovia asioita muilta saamiltasi resursseilla, et pääse muuttumaan ja tuntemaan sitä kuka todellisuudessa olet.

Kun olet tehnyt itsessäsi jonkin muutoksen parempaan, saatkin moninkertaisen palkkion. Arvostat kaikkea aivan eri tavalla kun olet joutunut tekemään jotakin saavuttaaksesi ne. Muutos aikaansaa myös pitkäaikaista hyvää oloa hetkellisen mukavan tunteen sijasta.

Tämän vuoksi jokainen meistä on jo ennen syntymäänsä valinnut itselleen parhaat mahdolliset olosuhteet, jotta tässä elämässä muuttuminen ja kasvaminen olisi mahdollisimman luontevaa ja palkitsevaa. Jos tämän elämämme tarkoitus on vaikkapa kokea rikkauksia, todennäköisesti olet valinnut lähtökohdaksesi oikein köyhän perheen. Jos olet päättänyt kokea taiteellisia lahjojasi, olet ehkä valinnut asuinpaikaksesi alueen tai kulttuurin, jossa taidetta ei arvosteta eikä siihen kannusteta. Jos olet halunnut kokea tasa-arvoa ja rajatonta rakkautta, ehkäpä olet valinnut itsellesi jonkin ominaisuuden joka tekee sinusta valtaväestön silmissä jollakin tavalla epätavallisen tai erilaisen.

Kaikki nämä valinnat varmistavat sen, ettemme saa haluamaamme tulosta automaattisesti. Ansaitsemme palkintomme muuttumalla ja tekemällä ympäristöömme nähden epätavallisia asioita. Muuttumisemme aikaansaa sen, että olemme saavuttamamme tilanteen syy – emmekä seurausta kenenkään muiden tekemisistä.

Mietipä vaikka hetki kuinka näemme päivittäin julkisuudessa kahdenlaisia rikkaita henkilöitä ja kuinka erilaista elämää he viettävät.

Ensimmäinen ryhmä on aloittanut tyhjästä ja hankkinut omaisuutensa itse. He eivät välttämättä ole työskennelleet erityisen paljon, mutta he ovat hyödyntäneet universumin lakeja, muuttuneet elämänsä aikana ja saaneet siitä huiman palkinnon. Yksi palkinnon ilmenemistapa on reilu varallisuus. He arvostavat sitä mitä heillä on. He käyttävät rahojaan viisaasti ja auttavat koko maailmaa muuttumaan tasavertaisemmaksi ja paremmaksi paikaksi. Heidän elämänsä näyttää tasapainoiselta ja onnelliselta.

Toisen rikkaiden ryhmän muodostavat henkilöt, jotka ovat saaneet omaisuutensa vaikkapa perintönä tai veikkausvoittona. He eivät ole tehneet välttämättä yhtään mitään ansaitakseen rahansa. Hyvin usein tällaisten henkilöiden julkisuudessakin näkyvä elämä on täyttä kaaosta. Heillä tuntuu olevan haasteita lähestulkoon kaikilla elämänalueilla, koska he pyrkivät ostamaan itselleen hyvää oloa rahalla ja samalla vastustamaan omaa muuttumistaan. Tämä ryhmä ei yleensä arvosta rahojaan, osallistu hyväntekeväisyyteen tai kykene löytämään pitkäaikaista hyvää oloa. Onneksi osa tämän ryhmän henkilöistä ymmärtää jossakin vaiheessa muutoksen tärkeyden.

Muuttuminen on tärkeää. Tämän vuoksi haasteet uudistuvat elämässämme jatkuvasti kunnes ymmärrämme niihin sisältyvän vihjeen ja todellakin teemme jotakin itsellemme. Haasteet eivät aina tunnu kivoilta. Toisinaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen ja täysin uudenlaisen ajattelun tai tekemisen opettelu voi tuntua todella kovalle koettelemukselle. Mutta toisaalta kun muistamme, että jokaisen muutoksen jälkeen olemme päässeet taas askeleen lähemmäksi omaa itseämme, hetkellinen epämukavuus alkaakin tuntua ihan siedettävälle.

Kun olemme läpäisseet testin, pyytämämme apu pääsee tulemaan luoksemme mitä moninaisimmissa muodoissa – jos vain otamme sen vastaan. Tästä lisää seuraavassa artikkelissa.

Myrsky

Matkalla uusien tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan muutoksia. Usein nämä muutokset näkyvät mitä erikoisimpina myrskyinä elämässämme. Nämä ovat kuitenkin edistämässä pyytämäämme muutosta ja niihin täytyy suhtautua positiivisesti.

Jos olet pyytänyt uutta parempaa työpaikkaa, saatat saada potkut nykyisestä työpaikastasi. Halutessasi erilaisen parisuhteen tai erilaisia ystäviä, saatat joutua mitä ihmeellisempiin riitoihin nykyisissä ihmissuhteissasi. Halutessasi yrityksellesi uuden paremman toimiston, nykyisessä toimistossasi tapahtuu jokin onnettomuus, jonka seurauksena toimisto muuttuu käyttökelvottomaksi. Halutessasi paljon lisää liikevaihtoa, puolet nykyisistä asiakkaistasi saattaa yhtä äkkiä kadota, jotta uudet isot asiakkuudet mahtuvat tulemaan.

Kaikki nämä tapahtumat todellakin ensiksi näyttävät todella ilkeiltä onnettomuuksilta. Mikäli emme ymmärrä asioita, saatamme masentua, luovuttaa ja todeta, ettei mikään onnistu. Negatiivisuuteen vajoaminen on kuitenkin väärä reaktio.

Mikään ei tapahdu elämässämme sattumalta. Olemme aiheuttaneet joka ikisen kohtaamamme tilanteen oman ajattelumme seurauksena. Aina syy ja seuraus eivät ole millään tavalla ilmeisiä. Mutta kun pystymme ottamaan tilanteesta vastuun alkuperäistä syytä ymmärtämättä, saamme tilanteen haltuun. Vastuu tarkoittaa sitä, että siirryt uhrin asemasta tilanteen hallitsijaksi. Asiat eivät tapahdu sinulle, vaan sinun aiheuttamina.
Mikään tilanne ole lähtökohtaisesti hyvä eikä huono. Myös myrskytilanteessa oma reaktiomme määrittelee sen, millaisena tilanteen koemme.

Kun kohtaamme minkä tahansa uuden tilanteen, onkin meillä loistava tilaisuus harjoitella oman itsemme hallintaa. Kun seuraavan kerran sinulle sanotaan jotakin loukkaavaa, kohtaat näennäisen onnettomuuden tai muun yleisesti negatiivisena koettavan tilanteen, kokeilepa toimia eri tavoin. Yritä kaikin keinoin vältellä välitöntä luonnollista reaktiotasi. Säästä kirosanat, käden nyrkkiinpuristaminen tai tappeluasentoon siirtyminen. Pysähdy täysin ja muista, että lähtökohtaisesti tilanne ei ole hyvä eikä huono. Ainoastaan sinun oma reaktiosi antaa tilanteelle jonkin määritelmän. Kun ymmärrät tämän, voit vastata tilanteeseen niin, että olet siitä itse vastuussa ja sinun tehtävä on tunnistaa tilanteessa oleva positiivinen tapahtuma.

Tällainen toiminta vaatii paljon harjoitusta. Mutta mitä paremmaksi tässä tulet, sitä helpompaa sinun on säilyttää tyyneys ja mielenrauha mitä erikoisemmissa tilanteissa. Mitä paremmin osaat hallita itsesi, sitä suurempia uusia asioita voit pyytää. Voit olla varma, että myrskytilanteet suurenevat pyyntöjäsi vastaaviksi. Kannattaa siis harjoitella todenteolla!

Tyyneyden säilyttäminen missä tahansa myrskytilanteessa on äärimmäisen arvokas ominaisuus. Jos maailma näyttää täysin romahtavan ympärilläsi ja annat sille vallan, unohdat helposti kaikki hienot ja upeat asiat joita olet pyytänyt, ja siirryt sellaiselle tasolle jossa pyyntöjesi on mahdotonta päästä luoksesi. Sen sijaan rauhoittumalla seuraamaan tilannetta, näet suuren kokonaiskuvan.

Myrskyjä tulee meidän jokaisen kohdalle aika ajoin. Tämä on aivan normaalia ja kuuluu asiaan. Jatkuvaa myrskytöntä aikaa voimme viettää ainoastaan silloin, jos emme halua kasvaa ja päästä elämässämme uudelle tasolle. Jos kohtaat suuren ja voimakkaan tornadon, rauhallisin ja paras paikka on myrskyn keskellä! Älä siis arkaile myrskyjä. Mene reilusti niitä päin, säilytä rauhallisuutesi ja ota tilanne haltuusi.