Ajatteletko lapsia?

Päivittäisissä keskusteluissa pohditaan jatkuvasti lasten etua. Lasten hyvinvoinnilla voidaan yrittää perustella niin homoliittojen kieltämistä kuin käytännössä mitä tahansa asiaa. Lähtökohtaisestihan yhteisen hyvän löytäminen ja kaikkien osapuolien huomioiminen on aina hyvä asia. Mutta valitettavan usein keskustelut ovat kaikista hyvistä tarkoitusperistä huolimatta kovin yksipuolisia ja rajoittuneita – eivätkä varsinkaan johda lopputulokseen jota keskusteluissa yritetään saada aikaan.

Ensimmäinen ja ehkä suurin haaste on pystyä keskustelemaan siten ettei keskustelijan oma etu saa valtaa. Onhan nimittäin helppoa päättää itselleen mukavantuntuinen mielipide, jossa omaa ajattelumallia ei tarvitse lähteä kyseenalaistamaan tai astua muuten tuntemattomalle maaperälle etsimään jotakin uutta ja ehkä hieman pelottavan tuntuista totuutta. Valitettavan usein johtavat poliitikot ja muut merkkihenkilöt syyllistyvät tähän ja tämän seurauksena julkisuudessa käytävät keskustelut eivät pohjaudu enää millään muotoa alkuperäisen asian edistämiseen, vaan ainoastaan keskustelijoiden oman mukavuuden ja aseman säilyttämiseen.

Tämän vuoksi halusin tuoda esiin lähestymistavan joka kovin usein unohtuu lasten edusta keskustellessa. Tämä on käytännössä kaikissa vanhoissa teksteissä ilmenevä malli sielunkierrosta ja jatkuvasta uudelleensyntymästä. Ainoastaan tällä mallilla koko maailman olemassaoloa ja elämän tapahtumia on mahdollista ymmärtää. Malli pitää sisällään valtavan verkoston, jonka kautta kaikki asiat liittyvät toisiinsa, ja tämä fyysisillä aisteilla näkemämme “harjoittelukenttä” on vain pieni läpikulkualue. Mitä enemmän opiskelemme tällaista lähestymistapaa ja universaaleja lainalaisuuksia, sitä enemmän tämä maailma ja sen tapahtumat alkavat tuntua ymmärrettäviltä.

Todellinen fyysisillä aisteilla näkymätön maailma on se missä kaikki asiat ovat. Liitymme siihen puoliskoon ajatuksilla, tunteilla ja mielenvoimalla. Siinä ulottuvuudessa ei ole aikaa ja kaikki tapahtuu ajatuksenvoimalla välittömästi. Myös syy ja seuraus ovat tiukasti kiinni toisissaan – seuraus jokaisesta ajatuksesta on välitön. Se on ympäristö, jossa on helppoa oppia nopeasti tekemään ainoastaan positiivisia asioita – onhan syyn ja seurauksen suhde niin ilmeinen. Tämä saattaa kuulostaa ideaalilta maailmalta, mutta siinäkin on yksi vika.

Jotta voisimme täysin tietää minkä tahansa asian, on siitä koettava erilaisia puolia. Ilman sairauksia on mahdotonta ymmärtää mitä terveys tarkoittaa – tai ilman köyhyyttä ei rikkauskaan tarkoita mitään. Tämän vuoksi tämä fyysinen maailma on olemassa. Täällä meillä on mahdollisuus hankkia ymmärrys omien tekemisten avulla ja aikaavievillä prosesseilla myös sellaisiin asioihin joiden tekeminen ajattomassa ja aineettomassa maailmassa on mahdotonta.

Jokainen määrittelee ja valitsee hyvin tarkasti oikeanlaiset olosuhteet elämälleen ennen syntymäänsä. Näitä valintoja ovat vaikkapa perheenjäsenet, syntymäpaikka ja -aika, erityiset lahjat ja vastaavasti myös haasteet – eli kaikki ne asiat joita tarvitaan jonkin uuden ja tärkeän kokemuksen saavuttamiseen. Koska syntymän jälkeen emme enää suoraan muista tekemiämme valintoja, jotkut olosuhteet ja ympärillä olevat perheenjäsenet heidän edustamine piirteineen voivat tuntua todella oudoilta. Onneksi aina kun kykenemme olemme avoimia ja seuraamaan universumin lähettämiä viestejä, saamme näistä aikaisemmista valinnoista jatkuvasti monenlaisia vihjeitä jotka opastavat oikeanlaisiin tilanteisiin tekemään juuri oikeita asioita.

Valinnoissa lähtökohtana on aina se, että tarpeelliset asiat näyttävät puuttuvan. Jos tarkoituksenamme on kokea tietynlaisia asioita vanhempiemme kanssa, ehkä valitsemme vanhemmat jotka eivät luonnostaan osaa ilmaista juuri näitä piirteitä. Tai jos tehtävämme on aikaansaada koko maailmaan suuri muutos, ehkä valitsemme syntymäolosuhteet niin, että tämän asian tekeminen näyttää aivan mahdottomalta. Tämän jälkeen voimme tietoisesti tehdä muutoksia ja askel askeleelta luoda uusia olosuhteita ja tilanteita.

Jos joku päättää vaikka syntyä kehitysvammaisena, vaikeasti sairaana, keskelle sotatannerta tai kotiin, jossa on tietynlaisia ongelmia perheenjäsenten välillä, on kaikella tällä jokin tärkeä syynsä. Mitään sattumiahan ei ole olemassa. Näihin olosuhteisiin syntynyt henkilö tarvitsee tämän elämän tarkoitukseensa juuri nämä ympärillä olevat ja tarkasti valitut yksityiskohdat.

Usein meillä on tarkka mielikuva siitä kuinka toisten henkilöiden asioiden tulisi sujua. Olemme parhaita asiantuntijoita määrittelemään millaisiin normeihin ja sääntöihin toisten henkilöiden tulisi mukautua. Mutta näissä tilanteissa lähes aina unohdamme sen, että kukaan meistä ei millään voi tietää tai edes arvailla sitä mitä toiset henkilöt ovat tulleet tähän maailmaan kokemaan. Mistäpä voisit vaikkapa tietää, että lapselle olisi parempi jos vanhemmat olisivat jonkin tietyn muotin mukaisia? Lapsihan on nimenomaan saattanut odottaa pitkään vaikkapa tietynlaisen kahden isän muodostaman perheen ilmestymistä perinteisen perhemallin sijaan. Tai rauhallisen ja tasapainoisen perheen sijasta lapsi saattaa tarvita koettavakseen vaikkapa väkivalta- tai alkoholiongelmista kärsivän perheen.

Tämä ei missään tapauksessa tarkoita sitä, etteikö meidän tulisi puuttua tilanteisiin jos joku on vaarassa tai muutoin selkeästi avuntarpeessa. Mutta oleellista on se, ettei kenenkään tulisi olettaa mitään toisten henkilöiden elämästä ja olosuhteista eikä varsinkaan pyrkiä vain tekemään itselleen mukavia ratkaisuja. Toisen henkilön parhaan mahdollisen edun toteutumisen ymmärtäminen on äärimmäisen vaikeaa eivätkä siinä auta mitkään diplomit, tutkinnot tai tutkimusaineistot. Jos oikeasti haluat kieltää toiselta henkilöltä jotakin tai ottaa häneltä jonkin haastavan tilanteen pois, saatat estää häntä toteuttamasta jotakin hyvin tärkeää tehtävää josta koko maailman kehitys on riippuvainen.

Näihin asioihin ei voi säätää yleisiä käytäntöjä tai lakeja. Jokaisen velvollisuutena on koko ajan oppia ymmärtämään enemmän maailmaa ympärillään ja nähdä paremmin mitä kukin tarvitsee. Tässä työssä kiellot, määräykset tai perinteet eivät auta, vaan onnistuminen ja menestys on suoraan verrannollinen siihen kuinka hyvin pystyt avaamaan oman sydämesi kaikille kohtaamillesi henkilöille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *